Kausi pakettiin

Tuli taas hyvä opetus siitä, ettei kannata suunnitella liian tarkkaan mitä tulevaisuudessa tekee. Tai ainakin pitää olla valmis hyväksymään muuttuvat suunnitelmat...

Keskiviikon kävelylenkillä jalka lipesi märän juuren päältä, kaaduin loivaan alamäkeen ja vasemman käden nimeton tarttui matkalla juureen taittuen kämmeselän yli taaksepäin. Kämmenluu murtui ja ulkoilupäivä vaihtui Acutan päivystystuolilla istuskeluun. Episodi johti toiseen käyntiin Acutassa heti torstaina ja käden leikkaamiseen perjantaina. Lauantaina olinkin jo kotona, mutta seuraavat viisi viikkoa menee kipsilasta kädessä, jonka jälkeen homa jatkuu vielä kuntoutuksella. Niin pitkään kuin käsi on paketissa ei pääse ulos ajamaan tai uimaan. Tossuliikunta tai ergolla ajo on salittujen aktiviteettien listalla, mutta eka viikko pitäisi ottaa rauhassa jotta haavat alkavat parantumaan.

Siirtymäkautta ei ollut tarkoitus isommin pitää, mutta nyt semmoinen tuli pyytämättä. Sen mukaan sitten edetään. Nyt on hyvää aikaa aloittaa 2013 suunnittelu ja edetä muiden hommien kanssa.

PS. Voi muuten sairaalan vaatimaton aamupala maistua hyvälle 34 tunnin syömättömyyden jälkeen!

Putket päällä!

Kuluneen viikon kiintopiste asettui lauantaille, jolloin kisattiin maastoduathlonin suomenmestaruuksista Hyvinkäällä. Edellisviikonlopun Jämin juoksu ja loppuviikon kisa huomioiden alkuviikko meni sitten melko palauttavissa merkeissä... heti maanantaina suuntasin Laipanmaan sieniparatiisiin muutamaksi tunniksi. Ja kyllä kannatti. Vaikkei suppilovahverot keskimäärin vielä kovin isoja olekaan, niin päivän saaliin pääosan muodosti iso kasa tuoreita kanttarelleja.

 Tuli toki niitä suppiloitakin isommin pinnistelemättä sopivasti yhden aamupäivän askareiksi.

Maanantain ohjelmaan sisältyi myös tunti jalkapallohöntsyilyä, kun vanhimman juniorin kesäkauden päätti vanhemmat vs. lapset -peli. Luonnollisesti lapset voitti tiukan matsin maalein 4-3.

Uintiputki jatkui seuran yhteistreeneissä maanantai- ja perjantai-iltoina. Tässä välissä uimakoulu Kalevassa tiistaina ja torstaina. Hyvä minä! Jälleen neljä kertaa altaassa viikon sisään. Ja koutsinkin palaute perjantaina taisi olla aavistuksen positiivissävytteinen.

Torstaille olin skeduloinut kisaan valmistavan maastoduathlon -treenin. Se toteutui ehkä aavistuksen ylipitkin luvuin 3.5/9.3/2.6, mutta ekalle juoksuosuudelle piti ottaa verrat mukaan ja fillariosuus suuntautui melko helpoille lähipoluille Saunasaaren ja Jänissaaren suuntaan. Aika hyvä fiilis tuosta vajaan tunnin reippaasta, mutta rennosta treenistä jäi. Optimipäivä tälle valmistavalle treenille olisi ehkä ollut keskiviikko, mutta halusin palautella Jämin juoksusta vähän pidempään ja startata tähän treeniin suhteellisen tuoreilla jaloilla.

Lauantaiaamu valkeni melko kirkkaana, mutta pilvisenä. Sääennusteet lupasivat märkää keliä Hyvinkäälle, mutta kisan aikana ei satanut. Päinvastoin - aurinko pilkisteli välillä pilvien raoista. Olin kisakeskuksessa hyvissä ajoin ysin kieppeillä ja startti olisi luvassa klo 11. Numeron haku, kamat autosta ja fillarivarusteet päälle, ja tutustumaan pyörä- ja juoksureitteihin. Vähän ennen lähtökokoontumista kävin vielä hölkkäilemässä juoksureitin läpi, kun tossuvalinta arvelutti. Tämän jälkeen ei tarvinnut miettiä, vaan ekaan juoksuun starttasin kevyimmillä mukana olleilla kengillä (Adidas Boston3) ja toiseen toiseksi kevyimmillä (Asics SkySpeed2). Kayanot jäi taas kerran käyttämättöminä autoon. Miten en ole yhtään yllättynyt.

Lähtöä odotellessa yllätti se, että M40-sarjaan oli tullut jälki-ilmoittautuneena kolmaskin osallistuja. No, mikäs sen mukavampaa! Starttia odotellessa lähtökarsinan järjestäytymisessä ja nimenhuudossa meni tovi, mutta onneksi keli oli kuiva eikä aivan täydellistä jäätymistä tapahtunut.

Ei aivan irti heti paukusta (kuva: Marko Toorikka/TT226).

Kärjen juoksuvauhti oli taas kerran itselleni liian kovaa, mutta seurailin tiiviisti vain oman sarjan kavereiden edesottamuksia. Eka kierros ylikovaa vauhtia, ja silti olin jäänyt M40-johtajalle ehkä 20s edeten tässä vaiheessa kolmantena. Tokalla kierroksella piti vähän rauhoittaa ja kolmannella pyrin etenemään rennosti. Ekaan 4.7km juoksuun kului 20min42s ja keskisyke 164 selvästi ana-kynnyksen päällä. Keskivauhti (4:27/km) oli kuitenkin yllättävän hidas sykkeisiin nähden, joten ehkäpä ne reitin pari kumpua ja mutkaiset polkupätkät hieman söivät vauhtia. Ekassa vaihdossa olin tukevasti kolmantena arviolta 1...1½ min sarjan kärjestä.

Eipä muuta kuin maastopyöräilyn pariin! Reittiin tutustumiskierros oli tänäänkin ollut paikallaan, sillä reitti oli paitsi tekninen mutta myös raskas. Sillä oli muutama kova nousu (joista yhtä en ajanut ylös asti kertaakaan), jokunen vaikea kivikkolasku ja paljon mutkaa, juurta, kumpua ja nyppylää. Siis kertakaikkisen hieno maastoreitti! Bonuksena vielä maasto oli aavistuksen märkää ja liukasta. Ensimmäisen juoksuosuuden aikana totesin sen mitä ennakkoon aavistelinkin - jos tänään haluaa pärjätä, niin ratkaisu on tehtävä pyörällä. Lähdinkin taktiikkaa noudattaen ekalle kierrokselle reikä päässä kutakuinkin niin kovaa kuin pystyin ajamaan.

Vauhdikasta kangaspolkua (kuva: Marko Toorikka/TT226).

Henkinen yliote tuli jo ensimmäisen kierroksen puolivälissä, kun otin oman paikan sarjan kärjestä. Reilun minuutin johto oli sulanut jo alkumetreillä ja tilanne näytti hyvältä. Ekaan kierrokseen ~12min, toiseen ja kolmanteen ~13min kumpaankin ja tässä vaiheessa sain väliaikatietoa erosta taakse ...kolmisen minuuttia, mikä olisi tarpeeksi. Vikalle kierrokselle lähdin vähän säästellen, jottei juoksu menisi aivan kävelyksi. Reidet alkoivat olla melko hyvällä hapolla jo ja hiki valui noroina kypärän alta.

Lopun tekninen kivikkolasku (kuva: Marko Toorikka/TT226).

Fillariosuudesta kertoo paljon numerotiedot: 51min11s, 12.3km (GPS:n ilmoittamana), keskisyke 162 (selvästi ana-kynnyksen päällä) ja maksimisyke 175 (~97%/max). Melko kovaa menoa haastavalla reitillä! Vauhti ei päätä huimannut ja kosteassa metsässä ajolasit meni paidan taskuun jo toisen kierroksen alussa - ne ei vaan pysyneet auki hitaassa vauhdissa. Tässä vaiheessa hyvin ymmärsi miksi pyöräosuutta oli lyhennetty juuri kisan alla.

Kakkosvaihtoon tulin selvässä sarjajohdossa ja tässä vaiheessa kisan neljänneksi nopeimpana. Yhden M45-sarjassa kisanneen HyPy:n kaverin kanssa ajettiin pitkiä pätkiä samaa vauhtia, mutta tämä sai pikkuisen keulaa pyöräilyn loppukierroksella kun itse tietoisesti himmailin menoa vähän. Face the facts: Taktiikka puri ja tässä vaiheessa johto oli riittävä eikä toiseen juoksuun enää tarvinnut tuutata ihan täysillä. Eka kierros mahdollisimman rentoa, mutta enetenevää menoa. Toiselle kierrokselle lähtiessä kisakuulutuskin toimi ja sain infoa että olen selvässä johdossa; ja samaa sanoi myös seuran salainen kuvausagentti. Eipä muuta kuin loppukin vauhti pois ja aivan rentoa lönköttelyä vielä yksi kierros. Tästä huolimatta ohitin kyseisen HyPy:n kaverin, joka samassa totesi että "elämäni ensimmäinen ja viimeinen maastoduathlon". Se ei ihan pystynyt enää juoksemaan niitä pieniä nyppyjä ylös :)

Kädet ei hapottaneet maalissa (kuva: Marko Toorikka/TT226).

Itse nautin jokaisesta tuskaisesta hetkestä, sillä oma suoritus lähenteli taas kerran täydellisyyttä ja olin maalissa M40-sarjan suomenmestarina ajassa 1h27:12. Kisan keskisyke 163, joten melko kovalla teholla tuo puolitoistatuntinen meni. Tulosten perusteella olin päivän kolmanneksi nopein, mikä on kyllä mainio suoritus. Oma kello näytti 30s vähemmän kuin virallinen aika, muttei sillä ole mitään väliä. Kahden viikon takainen kultaputki jatkui ja tähän on hienoa päättää kesäkuun alussa startannut kisakausi.

Aktiivinen viikko (yhteensä 13h20) loppui kuten edellinenkin: palautteluun lähikuntosalilla pienen kuntopiirin ja venyttelyn merkeissä. Kaikkinensa onnistunut viikko, josta jäi kasakaupalla mukavia muistoja. Unohtamatta sitä kauden toista SM-kultaa.

Uimakoulua ja juoksutreeniä

Viikko on mennyt harvinaisen märissä merkeissä. TT226:n uintitreenit käynnistyivät Nokian hallilla ja siinä välissä viime viikolla alkanut S.C.Pingviinien tekniikkakurssi on jatkunut Kalevan lastenaltaassa. Neljänä päivänä uikkarit jalassa viikon sisään on minulle mainitsemisen arvoinen suoritus! Toki, jos laskisi mukaan saunauinnit, niin määrä olisi vielä vähän isompi, mutta +15°C järvivesi ei enää houkuttele uimaan kovinkaan pitkiä matkoja.

Uimakoulu on tehnyt hyvää näin kauden aluksi. Viime viikolla treenattiin rinta- ja selkäuintia. Tällä viikolla siirryttiin vapariin; ja sekin luentosalin kautta. Palaset alkaa taas loksahdella paikoilleen, mutta terapia-altaassa pitäisi vaan jaksaa viettää aikaa ...eikä tuijotella uintikilometrejä tässä vaiheessa vuotta. Perjantain yhteistreeni oli hyvä mallisuoritus jatkoa varten: altaassa 1h10min ja siinä ajassa ehkä 200m uintia - aika paloi uintikuvauksissa ja -analyyseissä sekä tekniikkaharjoituksissa.

Viikon pääharjoitus oli Jämi21 XC-juoksu, joka päätti Jämi147 triplan tältä vuodelta. Ennakko-odotukset lauantain juoksuun oli vähän ristiriitaiset; alkuviikko meni Heinolassa jumittunutta takareittä vetreytellessä eikä torstain testijuoksu vielä oikein mairitellut (sykkeet korkealla vauhtiin nähden). Eipä kuitenkaan tullut varsinaisesti kevenneltyä tai muuten valmistauduttua Jämin puolikkaaseen.

Watch live video from studioreplay on Justin.tv Jämillä oli kovatasoista porukkaa rahapalkintojen perässä ja starttivauhti kärjen imussa oli melkoinen. Ekat pari kilsaa karvan päälle 4min/km vauhdilla ja kauas kärki karkaa... Vitonen taittui ajassa 22:03 ja tässä vaiheessa alkoi olla melko selvää se, ettei juoksuflowta saa päälle. Muutama kilsa eteenpäin päätin ottaa plan B:n käyttöön ja tehdä vain hyvän treenin, joka myös valmistaisi kropaa seuraavan viikonlopun maastoduathloniin. Treeni oli yksinkertaisuudessaan sellainen, että eka vitonen kovaa, seuraava vitonen reipasta ja loppu rulaillen maaliin. Kympin väliaika oli 46:32 ja tässä vaiheessa kevensin vauhtia aivan ripauksen. Meno muuttuikin heti vaivalloisen väkinäisestä mukavaksi nautiskeluksi ja ehti myös katselemaan Jämin kankaiden nättejä maisemia. 15km kyltin kieppeillä katselin kelloa ja totesin, että 1h40 saattaisi vielä alittua, joten vikalle kolmoselle otin vielä pienen loppukirin. Maalissa sitten olinkin melko tyytyväisenä, kun kuuluttaja totesi viralliseksi loppuajaksi 1h39:59. Osuipa melko lähelle 1½ viikkoa aikaisemmin Haapikselle arvoimaani aikaa ("1h40 tjsp."). Jälkikäteen analysoiden ei se vauhti kovin paljoa loppupuoliskolla pudonnut, sillä 10km kohdan väliajalta tasaisella vauhdilla maaliin olisi tultu ~1h38 ajassa.

Jämin juoksureitti oli kerrassaan maino, mutta pikkuisen raskaanpuoleinen. Nousua ja laskua piisasi sekä nimensä mukaisesti homma oli maastojuoksua; nurmikkoa, kanervikkoa, pehmeää hiekkaa, kivikkoa, juuria, metsäautoteitä ja kangaspolkuja oli riittämiin. Niin, ja sanoinko jo että siellä oli myös pehmeää hiekkaa? Jämin triplassa sijoitus parani vielä vähän ja olin lopputuloksissa 12. (miesten sarjassa kaikkiaan 54 suoritusta). Niin hienon tapahtuman ovat Jämille onnistuneet rakentamaan, että vaikea tätä on ensi vuonna jättää väliin.

Viikko noin muuten on ollut vähän kaksijakoinen sillä tunteja on kertynyt (karvan päälle 16 kaikkinensa), mutta kokonaisrasitus ei ole ollut mahdottoman suuri. Uinnin lisäksi tuli pari kevyttä maantielenkkiä sekä vähän juoksua ja kuntosalitoimintaa (kevyttä kuntopiiriä ja lihashuoltoa). Unohtamatta tietenkään sienikorin kanssa tehtyä parin tunnin metsäreissua, jolta jäi käteen muutakin kuin hirvikärpäsiä. Jämin maastojuoksu oli just hyvä tehotreeni tämän viikon loppuun ja ensi viikko taitaa mennä melko samoilla nuoteilla - alkuviikko leppoisasti palautellen ja loppuviikkoa kohti kiristäen

Maastotriathlonia

Vähän ennen Pajulahden täysmatkaa kalenteriin ilmestyi maastotriathlonin SM -kisat. Tämä kisa taisi olla jo peruttujen listalla, mutta Triathlon Club Heinola innostui pistämään kisan pystyyn aivan viime hetkillä. Mullahan heräsi kiinnostus välittömästi ja innostus vaan kasvoi, kun järjestäjä julkaisi videon pyöräreitistä - mitä ihmettä, ihan oikeaa maastoajoa! Video muuten löytyy vieläkin juutuubista.

Ainut potentiaalinen ongelma oli kauden päätavoite, tai pikemminkin siitä palautuminen. Päätin kuitenkin kuulostella palautumisen etenemistä aina viime hetkille kisaviikon maanantaihin asti, jolloin edullisempi ilmoittautumisikkuna umpeutui. Tuolloin kävin kuntosalilla juoksemassa matolla puolisen tuntia vaihtelevalla vauhdilla. Testin perusteella kroppa ei ollut täysin palautunut (syke korkealla vs. vauhti), mutta jalat tuntuivat muuten hyviltä ja kivuttomilta. Lisäksi Pajulahden tuliaisina ei paria pientä rakkoa lukuunottamatta ollut mitään isompaa vaivaa, joten päätin laittaa ilmoittautumisen sisään. Ilmoittauduin M40 SM-sarjaan, mutta varmistin kuitenkin järjestäjiltä että mahdollinen vaihto kuntosarjaan onnistuu vielä kisa-aamuna, jos fiilis ei ole sellainen että jaksaa täydet matkat. Loppuviikkoa kohti fiilis parani vaikka sellainen pieni yleisväsymys on ajoittain vaivannut - näkyy etenkin normaalia pidempinä unina ja satunnaisina päiväunina. Toinen väsymyksestä kielivä oire on Pajulahden kisan jälkeen vaivannut nenän tukkoisuus, mikä kertoo karutonta tarinaa kropan vastustuskyvyn tilasta.

Kisa-aattona jouduin pohdiskelemaan mielenkiintoista ajatusta: lähteäkö hakemaan miesten yleisen sarjan pronssia vaiko yrittääkö kirkkaampaa mitalia omassa sarjassa. Osanotto kisassa oli nimittäin melko vähäistä ja ilmeisesti viime hetkessä kalenteriin sijoitettu loppukauden maastokisa ei ole keskimääräistä triathlonistia houkuttava yhdistelmä. Lähtökohta oli kuitenkin se, että yleisessä sarjassa oli kaksi lähtijää ja M40-sarjassa kolme. Seuralle olisi ollut tietysti parempi mennä yleiseen sarjaan hakemaan pisteitä, mutta itseäni kiehtoi enemmän ajatus kirkkaammista ikäluokkasijoituksista. Päätin lähteä omaan ikäluokkaan, kun kulku ja yleinen vireystila oli vielä pikkuisen arvoitus.

Kisapäivälle ennustettiin vesisadetta, joka kuitenkin kisa-aamuna oli siirtynyt vasta iltapäivälle. Mullehan olisi sopinut kurja keli maastossa, kun se on muille keskimäärin hankalampaa. Halliuinti (1000m) hieman epäilytti etukäteen, mutta ihan hyvin homma toimi. Pyöräilemään lähdettiin uinnin nopeusjärjestyksessä uinnissa syntynein aikaeroin. Eka kaveri maalissa juoksun jälkeen olisi siis myös kisan nopein. Oma uinti ei tälläkään kertaa ollut mahdottoman nopeaa ja 18:04 ajalla sijoituttiin pyöräosuuden lähtöjonossa puolenvälin huonommalle puolelle. Paljon parempaan ei olisi pystynyt, kun jo nyt vasen rintalihas kramppasi uinnin loppumetreillä.

Kävin ennen uintia verryttelemässä pyöräreitin kertaalleen läpi ja olin melko vakuuttunut siitä, että selkiä tulee vastaan. No, niinpä siinä kävikin. M40 -sarjan johtaja sai 45s edun pyöräosuudelle, mutta tämän ajoin kiinni jo vähän reilun kilometrin jälkeen ....selvästi ennen kuin oikeastaan päästiin niille metsäpoluille. Kolmas kaveri lähti puolestaan vajaa 12min jäljessä, joten tätä en pitänyt isona uhkana. Pyöräreitti oli törkeän upea! Siinä oli riittävästi korkeuseroja, jotta jalat hapotti ja jarrut vinkuivat (niin ne xtr:t tuppaa aina tekemään). Mukavasti juuri sopivan teknistä kapeaa polkua, jotta maastossa vähänkin ajaa osaavat pystyivät ottamaan edun itselleen. Sekä sopivasti helppoa hiekkatietä ja latupohjaa, jotta pääsi hitaammista kierroksella ohi sekä sai hoidettua neste- ja energiantankkauksen. Fillariosuus lähti kulkemaan hienosti; mitä nyt sykkeet tuntuivat heiluvan melko korkealla ensimmäisellä metsälenkillä. Toisen metsälenkin alussa osakkeet oli nousseet sen verran, että olin kisassa viidentenä. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä olin jo kisan neljäntenä, mikä oli tilanne myös T2:ssa. Tässä vaiheessa olin M40-sarjan kärjessä, mutta erosta takaatuleviin ei ollut käsitystä. Pyöräosuuteen meni 1h08:50, joten arvelin että etumatka oli vähintäänkin kymmenkunta minuuttia.

Eipä muuta kuin Sky Speedit jalkaan ja juoksuosuudelle. Luvassa oli 7km lenkki kahtena kierroksena. Ekat pari kilsaa lähdin jolkottelemaan rennosti hieman kivistävillä etureisillä. Tuntui siltä, että fillariosuudella jalat oli hapotettu varsin sopivasti ja olo helpottikin pikkuhiljaa. Ekan käännön jälkeen aloin odottelemaan milloin M40-kaverit tulee vastaan. Ei niitä näkynyt! Kolme ekaa kilsaa meni rennosti askellellen 4:43...4:48 min/km vauhdeilla ja toiselle kierokselle lähdettäessä olin varma ettei takaa tulla ohi. Ei ne kaverit olleet sen näköisiä, että tässä maastossa menevät alle neljän minuutin kilometrivauhtia. Matka eteni muuten kivasti, mutta viidennen kilsan täytyttyä vasen takareisi meinasi krampata totaalisesti. Tähän saattoi olla syynä kolmen kilsan kohdalla vetämäni geeli tai sitten vain matka alkoi jo painaa. Toisessa käännössä pari mukia vettä naamaan, jonka jälkeen takareisi helpotti hieman. Se geeli oli todennäköisesti syyllinen. Loppumatka olisi helppo: yksi lasku, yksi nousu, yksi lasku ja tasaista matkaa kohti maalia. Viimeinen kilsa 4:37 yhä rennosti, mutta vähän kiristäen. Juoksuosuus 34:14 ja tulin maaliin koko kisan neljänneksi nopeimpana ajassa 2h01:08. Loppujen lopuksi sarjavoitto oli aika ylivoimainen, sillä ero seuraaviin oli reilun puoli tuntia.

Kauden ensimmäinen podiumpaikka!

Elämäni ensimmäinen SM-mitali tuntuu hyvältä, vaikka kisassa ei liiemmin porukkaa ollutkaan. Etenkin omaan suoritukseen olen positiivisesti yllättynyt, kun Pajulahden kisasta palautuminen ei missään nimessä ole vielä valmis. Kisa käytännössä eteni fiiliksen perusteella, mutta jälkikäteen sykemittaridata kertoo kulun olleen aikas mainiota: pyörä- ja juoksuosuuksien keskisyke 157 ja maksimi 172. Keskisyke siis siellä anaerobisen kynnyksen tuntumassa ja maksimi ~96%/max. Jos tämän päivän jälkeen taas kerran miettii niitä oman osaamisen kehityskohteita, niin eiköhän se kerro paljon että kärkikaverit uivat tuon 1000m karvan päälle 12 minuuttiin (mikä kuulemma oli vähän kehno suoritus). Pajulahdella tuli jo todettua, että lisää juoksua, juoksua ja juoksua. Sekään ei tänään muuttunut. Takataskussa on kyllä ollut kytemässä vielä kolmaskin ajatus, millä atleettiin voisi saada helposti (?) lisää vauhtia ensi kaudelle, mutta pidetäänpä tämä projekti vielä hämärän peitossa.

Palataan kuitenkin vielä siihen kisa-aaton kysymykseen... Onko hienompaa saada (=hävitä) pronssia yleisessä SM sarjassa, jossa on kolme osallistujaa, vai voittaa kultaa omassa ikäluokassa, jossa on kolme osallistujaa? Tällä hetkellä tuntuu, että voitto omassa ikäluokassa on hienompaa, sillä yleisessä sarjassa olisin ollut "vain" SM-pronssimitalisti.

Nyt kuitenkin vähän lisää lepoa koneeseen ja ensi lauantaina Jämille juoksemaan.