Sairaskertomus

Hetki on ehtinyt vierähtämään edellisestä päivityksestä, mutta eipä puolikuntoisen ylimenokaudessa ole ollut mitään erityistä kerrottavaakaan. Tällä hetkellä näyttää siltä, että syyskuussa saatu käsivamma alkaa paranemaan vaikka aika on tuntunut pitkältä. Näinhän se homma lyhykäisyydessään meni:

• ke 19.9. Tapaturma - Acuta ja 1. kipsi
• to 20.9. Uudestaan Acutaan, nyt erikoissairaanhoidon käsittelyyn, kipsi pois ja tukilasta tilalle
• pe 21.9. Aamulla osastolle odottelemaan käden leikkaamista, joka tapahtui alkuillasta
• la 22.9. Kotiin parantelemaan
• ma 8.10. Kontrolli ja kipsin vaihto: peukalo, etusormi ja keskisormi mobilisoitiin.
• ma 5.11. Kontrolli ja kipsin poisto: kämmenessä olevien piikkien poistoon asti käsikirurgi suositteli käyttämään (irroitettavaa) tukilastaa. Lisäksi nimettömän jumppaa helpottamaan annettiin jousilasta.
• to 22.11. Piikkien poisto. Lupa rasittaa kättä kaikilla mahdollisilla tavoilla kivun sallimissa rajoissa. Ja heti lauantaina jo ulos fillaroimaan.
• to 29.11. Tikkien poisto. Perjantaina uimaan ensimmäistä kertaa noin 2½ kuukauteen.

Nyt muutama päivä myöhemmin kämmenen seudun liikeradat alkavat palautumaan, mutta lievää jäykkyyttä on yhä ranteen, rystysten ja pienten sormien seudulla. Kipuja ei pahemmin ole, mutta lihasheikkous tuntuu varmaan vielä pitkään. Nyt on lupa alkaa treenaamaan täysillä, mutta suunnitelmissa on edetä vielä muutaman viikon totuttelujaksolla ennen kuin matka kohti kautta 2013 pyörähtää käyntiin. Ensi kauden tavoitteet ja harjoitusohjelma alkaa pikkuhiljaa kirkastumaan, mutta palataan siihen vähän myöhemmin.

Suunta selvillä!

Käsivamma ei varsinaisesti ole estänyt liikkumista, mutta joitakin rajoituksia toki on ollut. Osa näistä (uintikielto, kuntosaliharjoittelun ja ulkopyöräilyn mahdottomuus) on haitannut suunnitelmallista harjoittelua melkoisesti, joten pari kuukautta on menty osin fiilispohjilta virran mukana. Jos jotain positiivista, niin tossuilla on tullut ulkoiltua aikaisempia vuosia enemmän ja olen jopa ottanut ohjelmaan sauvakävelyn - mitä mainioin tapa tehdä pitkiä pk1-lenkkejä huonossakin kelissä. Tästä on hyvä jatkaa kohti triathlonistin tapaa treenata.

Kausi pakettiin

Tuli taas hyvä opetus siitä, ettei kannata suunnitella liian tarkkaan mitä tulevaisuudessa tekee. Tai ainakin pitää olla valmis hyväksymään muuttuvat suunnitelmat...

Keskiviikon kävelylenkillä jalka lipesi märän juuren päältä, kaaduin loivaan alamäkeen ja vasemman käden nimeton tarttui matkalla juureen taittuen kämmeselän yli taaksepäin. Kämmenluu murtui ja ulkoilupäivä vaihtui Acutan päivystystuolilla istuskeluun. Episodi johti toiseen käyntiin Acutassa heti torstaina ja käden leikkaamiseen perjantaina. Lauantaina olinkin jo kotona, mutta seuraavat viisi viikkoa menee kipsilasta kädessä, jonka jälkeen homa jatkuu vielä kuntoutuksella. Niin pitkään kuin käsi on paketissa ei pääse ulos ajamaan tai uimaan. Tossuliikunta tai ergolla ajo on salittujen aktiviteettien listalla, mutta eka viikko pitäisi ottaa rauhassa jotta haavat alkavat parantumaan.

Siirtymäkautta ei ollut tarkoitus isommin pitää, mutta nyt semmoinen tuli pyytämättä. Sen mukaan sitten edetään. Nyt on hyvää aikaa aloittaa 2013 suunnittelu ja edetä muiden hommien kanssa.

PS. Voi muuten sairaalan vaatimaton aamupala maistua hyvälle 34 tunnin syömättömyyden jälkeen!

Putket päällä!

Kuluneen viikon kiintopiste asettui lauantaille, jolloin kisattiin maastoduathlonin suomenmestaruuksista Hyvinkäällä. Edellisviikonlopun Jämin juoksu ja loppuviikon kisa huomioiden alkuviikko meni sitten melko palauttavissa merkeissä... heti maanantaina suuntasin Laipanmaan sieniparatiisiin muutamaksi tunniksi. Ja kyllä kannatti. Vaikkei suppilovahverot keskimäärin vielä kovin isoja olekaan, niin päivän saaliin pääosan muodosti iso kasa tuoreita kanttarelleja.

 Tuli toki niitä suppiloitakin isommin pinnistelemättä sopivasti yhden aamupäivän askareiksi.

Maanantain ohjelmaan sisältyi myös tunti jalkapallohöntsyilyä, kun vanhimman juniorin kesäkauden päätti vanhemmat vs. lapset -peli. Luonnollisesti lapset voitti tiukan matsin maalein 4-3.

Uintiputki jatkui seuran yhteistreeneissä maanantai- ja perjantai-iltoina. Tässä välissä uimakoulu Kalevassa tiistaina ja torstaina. Hyvä minä! Jälleen neljä kertaa altaassa viikon sisään. Ja koutsinkin palaute perjantaina taisi olla aavistuksen positiivissävytteinen.

Torstaille olin skeduloinut kisaan valmistavan maastoduathlon -treenin. Se toteutui ehkä aavistuksen ylipitkin luvuin 3.5/9.3/2.6, mutta ekalle juoksuosuudelle piti ottaa verrat mukaan ja fillariosuus suuntautui melko helpoille lähipoluille Saunasaaren ja Jänissaaren suuntaan. Aika hyvä fiilis tuosta vajaan tunnin reippaasta, mutta rennosta treenistä jäi. Optimipäivä tälle valmistavalle treenille olisi ehkä ollut keskiviikko, mutta halusin palautella Jämin juoksusta vähän pidempään ja startata tähän treeniin suhteellisen tuoreilla jaloilla.

Lauantaiaamu valkeni melko kirkkaana, mutta pilvisenä. Sääennusteet lupasivat märkää keliä Hyvinkäälle, mutta kisan aikana ei satanut. Päinvastoin - aurinko pilkisteli välillä pilvien raoista. Olin kisakeskuksessa hyvissä ajoin ysin kieppeillä ja startti olisi luvassa klo 11. Numeron haku, kamat autosta ja fillarivarusteet päälle, ja tutustumaan pyörä- ja juoksureitteihin. Vähän ennen lähtökokoontumista kävin vielä hölkkäilemässä juoksureitin läpi, kun tossuvalinta arvelutti. Tämän jälkeen ei tarvinnut miettiä, vaan ekaan juoksuun starttasin kevyimmillä mukana olleilla kengillä (Adidas Boston3) ja toiseen toiseksi kevyimmillä (Asics SkySpeed2). Kayanot jäi taas kerran käyttämättöminä autoon. Miten en ole yhtään yllättynyt.

Lähtöä odotellessa yllätti se, että M40-sarjaan oli tullut jälki-ilmoittautuneena kolmaskin osallistuja. No, mikäs sen mukavampaa! Starttia odotellessa lähtökarsinan järjestäytymisessä ja nimenhuudossa meni tovi, mutta onneksi keli oli kuiva eikä aivan täydellistä jäätymistä tapahtunut.

Ei aivan irti heti paukusta (kuva: Marko Toorikka/TT226).

Kärjen juoksuvauhti oli taas kerran itselleni liian kovaa, mutta seurailin tiiviisti vain oman sarjan kavereiden edesottamuksia. Eka kierros ylikovaa vauhtia, ja silti olin jäänyt M40-johtajalle ehkä 20s edeten tässä vaiheessa kolmantena. Tokalla kierroksella piti vähän rauhoittaa ja kolmannella pyrin etenemään rennosti. Ekaan 4.7km juoksuun kului 20min42s ja keskisyke 164 selvästi ana-kynnyksen päällä. Keskivauhti (4:27/km) oli kuitenkin yllättävän hidas sykkeisiin nähden, joten ehkäpä ne reitin pari kumpua ja mutkaiset polkupätkät hieman söivät vauhtia. Ekassa vaihdossa olin tukevasti kolmantena arviolta 1...1½ min sarjan kärjestä.

Eipä muuta kuin maastopyöräilyn pariin! Reittiin tutustumiskierros oli tänäänkin ollut paikallaan, sillä reitti oli paitsi tekninen mutta myös raskas. Sillä oli muutama kova nousu (joista yhtä en ajanut ylös asti kertaakaan), jokunen vaikea kivikkolasku ja paljon mutkaa, juurta, kumpua ja nyppylää. Siis kertakaikkisen hieno maastoreitti! Bonuksena vielä maasto oli aavistuksen märkää ja liukasta. Ensimmäisen juoksuosuuden aikana totesin sen mitä ennakkoon aavistelinkin - jos tänään haluaa pärjätä, niin ratkaisu on tehtävä pyörällä. Lähdinkin taktiikkaa noudattaen ekalle kierrokselle reikä päässä kutakuinkin niin kovaa kuin pystyin ajamaan.

Vauhdikasta kangaspolkua (kuva: Marko Toorikka/TT226).

Henkinen yliote tuli jo ensimmäisen kierroksen puolivälissä, kun otin oman paikan sarjan kärjestä. Reilun minuutin johto oli sulanut jo alkumetreillä ja tilanne näytti hyvältä. Ekaan kierrokseen ~12min, toiseen ja kolmanteen ~13min kumpaankin ja tässä vaiheessa sain väliaikatietoa erosta taakse ...kolmisen minuuttia, mikä olisi tarpeeksi. Vikalle kierrokselle lähdin vähän säästellen, jottei juoksu menisi aivan kävelyksi. Reidet alkoivat olla melko hyvällä hapolla jo ja hiki valui noroina kypärän alta.

Lopun tekninen kivikkolasku (kuva: Marko Toorikka/TT226).

Fillariosuudesta kertoo paljon numerotiedot: 51min11s, 12.3km (GPS:n ilmoittamana), keskisyke 162 (selvästi ana-kynnyksen päällä) ja maksimisyke 175 (~97%/max). Melko kovaa menoa haastavalla reitillä! Vauhti ei päätä huimannut ja kosteassa metsässä ajolasit meni paidan taskuun jo toisen kierroksen alussa - ne ei vaan pysyneet auki hitaassa vauhdissa. Tässä vaiheessa hyvin ymmärsi miksi pyöräosuutta oli lyhennetty juuri kisan alla.

Kakkosvaihtoon tulin selvässä sarjajohdossa ja tässä vaiheessa kisan neljänneksi nopeimpana. Yhden M45-sarjassa kisanneen HyPy:n kaverin kanssa ajettiin pitkiä pätkiä samaa vauhtia, mutta tämä sai pikkuisen keulaa pyöräilyn loppukierroksella kun itse tietoisesti himmailin menoa vähän. Face the facts: Taktiikka puri ja tässä vaiheessa johto oli riittävä eikä toiseen juoksuun enää tarvinnut tuutata ihan täysillä. Eka kierros mahdollisimman rentoa, mutta enetenevää menoa. Toiselle kierrokselle lähtiessä kisakuulutuskin toimi ja sain infoa että olen selvässä johdossa; ja samaa sanoi myös seuran salainen kuvausagentti. Eipä muuta kuin loppukin vauhti pois ja aivan rentoa lönköttelyä vielä yksi kierros. Tästä huolimatta ohitin kyseisen HyPy:n kaverin, joka samassa totesi että "elämäni ensimmäinen ja viimeinen maastoduathlon". Se ei ihan pystynyt enää juoksemaan niitä pieniä nyppyjä ylös :)

Kädet ei hapottaneet maalissa (kuva: Marko Toorikka/TT226).

Itse nautin jokaisesta tuskaisesta hetkestä, sillä oma suoritus lähenteli taas kerran täydellisyyttä ja olin maalissa M40-sarjan suomenmestarina ajassa 1h27:12. Kisan keskisyke 163, joten melko kovalla teholla tuo puolitoistatuntinen meni. Tulosten perusteella olin päivän kolmanneksi nopein, mikä on kyllä mainio suoritus. Oma kello näytti 30s vähemmän kuin virallinen aika, muttei sillä ole mitään väliä. Kahden viikon takainen kultaputki jatkui ja tähän on hienoa päättää kesäkuun alussa startannut kisakausi.

Aktiivinen viikko (yhteensä 13h20) loppui kuten edellinenkin: palautteluun lähikuntosalilla pienen kuntopiirin ja venyttelyn merkeissä. Kaikkinensa onnistunut viikko, josta jäi kasakaupalla mukavia muistoja. Unohtamatta sitä kauden toista SM-kultaa.

Uimakoulua ja juoksutreeniä

Viikko on mennyt harvinaisen märissä merkeissä. TT226:n uintitreenit käynnistyivät Nokian hallilla ja siinä välissä viime viikolla alkanut S.C.Pingviinien tekniikkakurssi on jatkunut Kalevan lastenaltaassa. Neljänä päivänä uikkarit jalassa viikon sisään on minulle mainitsemisen arvoinen suoritus! Toki, jos laskisi mukaan saunauinnit, niin määrä olisi vielä vähän isompi, mutta +15°C järvivesi ei enää houkuttele uimaan kovinkaan pitkiä matkoja.

Uimakoulu on tehnyt hyvää näin kauden aluksi. Viime viikolla treenattiin rinta- ja selkäuintia. Tällä viikolla siirryttiin vapariin; ja sekin luentosalin kautta. Palaset alkaa taas loksahdella paikoilleen, mutta terapia-altaassa pitäisi vaan jaksaa viettää aikaa ...eikä tuijotella uintikilometrejä tässä vaiheessa vuotta. Perjantain yhteistreeni oli hyvä mallisuoritus jatkoa varten: altaassa 1h10min ja siinä ajassa ehkä 200m uintia - aika paloi uintikuvauksissa ja -analyyseissä sekä tekniikkaharjoituksissa.

Viikon pääharjoitus oli Jämi21 XC-juoksu, joka päätti Jämi147 triplan tältä vuodelta. Ennakko-odotukset lauantain juoksuun oli vähän ristiriitaiset; alkuviikko meni Heinolassa jumittunutta takareittä vetreytellessä eikä torstain testijuoksu vielä oikein mairitellut (sykkeet korkealla vauhtiin nähden). Eipä kuitenkaan tullut varsinaisesti kevenneltyä tai muuten valmistauduttua Jämin puolikkaaseen.

Watch live video from studioreplay on Justin.tv Jämillä oli kovatasoista porukkaa rahapalkintojen perässä ja starttivauhti kärjen imussa oli melkoinen. Ekat pari kilsaa karvan päälle 4min/km vauhdilla ja kauas kärki karkaa... Vitonen taittui ajassa 22:03 ja tässä vaiheessa alkoi olla melko selvää se, ettei juoksuflowta saa päälle. Muutama kilsa eteenpäin päätin ottaa plan B:n käyttöön ja tehdä vain hyvän treenin, joka myös valmistaisi kropaa seuraavan viikonlopun maastoduathloniin. Treeni oli yksinkertaisuudessaan sellainen, että eka vitonen kovaa, seuraava vitonen reipasta ja loppu rulaillen maaliin. Kympin väliaika oli 46:32 ja tässä vaiheessa kevensin vauhtia aivan ripauksen. Meno muuttuikin heti vaivalloisen väkinäisestä mukavaksi nautiskeluksi ja ehti myös katselemaan Jämin kankaiden nättejä maisemia. 15km kyltin kieppeillä katselin kelloa ja totesin, että 1h40 saattaisi vielä alittua, joten vikalle kolmoselle otin vielä pienen loppukirin. Maalissa sitten olinkin melko tyytyväisenä, kun kuuluttaja totesi viralliseksi loppuajaksi 1h39:59. Osuipa melko lähelle 1½ viikkoa aikaisemmin Haapikselle arvoimaani aikaa ("1h40 tjsp."). Jälkikäteen analysoiden ei se vauhti kovin paljoa loppupuoliskolla pudonnut, sillä 10km kohdan väliajalta tasaisella vauhdilla maaliin olisi tultu ~1h38 ajassa.

Jämin juoksureitti oli kerrassaan maino, mutta pikkuisen raskaanpuoleinen. Nousua ja laskua piisasi sekä nimensä mukaisesti homma oli maastojuoksua; nurmikkoa, kanervikkoa, pehmeää hiekkaa, kivikkoa, juuria, metsäautoteitä ja kangaspolkuja oli riittämiin. Niin, ja sanoinko jo että siellä oli myös pehmeää hiekkaa? Jämin triplassa sijoitus parani vielä vähän ja olin lopputuloksissa 12. (miesten sarjassa kaikkiaan 54 suoritusta). Niin hienon tapahtuman ovat Jämille onnistuneet rakentamaan, että vaikea tätä on ensi vuonna jättää väliin.

Viikko noin muuten on ollut vähän kaksijakoinen sillä tunteja on kertynyt (karvan päälle 16 kaikkinensa), mutta kokonaisrasitus ei ole ollut mahdottoman suuri. Uinnin lisäksi tuli pari kevyttä maantielenkkiä sekä vähän juoksua ja kuntosalitoimintaa (kevyttä kuntopiiriä ja lihashuoltoa). Unohtamatta tietenkään sienikorin kanssa tehtyä parin tunnin metsäreissua, jolta jäi käteen muutakin kuin hirvikärpäsiä. Jämin maastojuoksu oli just hyvä tehotreeni tämän viikon loppuun ja ensi viikko taitaa mennä melko samoilla nuoteilla - alkuviikko leppoisasti palautellen ja loppuviikkoa kohti kiristäen

Maastotriathlonia

Vähän ennen Pajulahden täysmatkaa kalenteriin ilmestyi maastotriathlonin SM -kisat. Tämä kisa taisi olla jo peruttujen listalla, mutta Triathlon Club Heinola innostui pistämään kisan pystyyn aivan viime hetkillä. Mullahan heräsi kiinnostus välittömästi ja innostus vaan kasvoi, kun järjestäjä julkaisi videon pyöräreitistä - mitä ihmettä, ihan oikeaa maastoajoa! Video muuten löytyy vieläkin juutuubista.

Ainut potentiaalinen ongelma oli kauden päätavoite, tai pikemminkin siitä palautuminen. Päätin kuitenkin kuulostella palautumisen etenemistä aina viime hetkille kisaviikon maanantaihin asti, jolloin edullisempi ilmoittautumisikkuna umpeutui. Tuolloin kävin kuntosalilla juoksemassa matolla puolisen tuntia vaihtelevalla vauhdilla. Testin perusteella kroppa ei ollut täysin palautunut (syke korkealla vs. vauhti), mutta jalat tuntuivat muuten hyviltä ja kivuttomilta. Lisäksi Pajulahden tuliaisina ei paria pientä rakkoa lukuunottamatta ollut mitään isompaa vaivaa, joten päätin laittaa ilmoittautumisen sisään. Ilmoittauduin M40 SM-sarjaan, mutta varmistin kuitenkin järjestäjiltä että mahdollinen vaihto kuntosarjaan onnistuu vielä kisa-aamuna, jos fiilis ei ole sellainen että jaksaa täydet matkat. Loppuviikkoa kohti fiilis parani vaikka sellainen pieni yleisväsymys on ajoittain vaivannut - näkyy etenkin normaalia pidempinä unina ja satunnaisina päiväunina. Toinen väsymyksestä kielivä oire on Pajulahden kisan jälkeen vaivannut nenän tukkoisuus, mikä kertoo karutonta tarinaa kropan vastustuskyvyn tilasta.

Kisa-aattona jouduin pohdiskelemaan mielenkiintoista ajatusta: lähteäkö hakemaan miesten yleisen sarjan pronssia vaiko yrittääkö kirkkaampaa mitalia omassa sarjassa. Osanotto kisassa oli nimittäin melko vähäistä ja ilmeisesti viime hetkessä kalenteriin sijoitettu loppukauden maastokisa ei ole keskimääräistä triathlonistia houkuttava yhdistelmä. Lähtökohta oli kuitenkin se, että yleisessä sarjassa oli kaksi lähtijää ja M40-sarjassa kolme. Seuralle olisi ollut tietysti parempi mennä yleiseen sarjaan hakemaan pisteitä, mutta itseäni kiehtoi enemmän ajatus kirkkaammista ikäluokkasijoituksista. Päätin lähteä omaan ikäluokkaan, kun kulku ja yleinen vireystila oli vielä pikkuisen arvoitus.

Kisapäivälle ennustettiin vesisadetta, joka kuitenkin kisa-aamuna oli siirtynyt vasta iltapäivälle. Mullehan olisi sopinut kurja keli maastossa, kun se on muille keskimäärin hankalampaa. Halliuinti (1000m) hieman epäilytti etukäteen, mutta ihan hyvin homma toimi. Pyöräilemään lähdettiin uinnin nopeusjärjestyksessä uinnissa syntynein aikaeroin. Eka kaveri maalissa juoksun jälkeen olisi siis myös kisan nopein. Oma uinti ei tälläkään kertaa ollut mahdottoman nopeaa ja 18:04 ajalla sijoituttiin pyöräosuuden lähtöjonossa puolenvälin huonommalle puolelle. Paljon parempaan ei olisi pystynyt, kun jo nyt vasen rintalihas kramppasi uinnin loppumetreillä.

Kävin ennen uintia verryttelemässä pyöräreitin kertaalleen läpi ja olin melko vakuuttunut siitä, että selkiä tulee vastaan. No, niinpä siinä kävikin. M40 -sarjan johtaja sai 45s edun pyöräosuudelle, mutta tämän ajoin kiinni jo vähän reilun kilometrin jälkeen ....selvästi ennen kuin oikeastaan päästiin niille metsäpoluille. Kolmas kaveri lähti puolestaan vajaa 12min jäljessä, joten tätä en pitänyt isona uhkana. Pyöräreitti oli törkeän upea! Siinä oli riittävästi korkeuseroja, jotta jalat hapotti ja jarrut vinkuivat (niin ne xtr:t tuppaa aina tekemään). Mukavasti juuri sopivan teknistä kapeaa polkua, jotta maastossa vähänkin ajaa osaavat pystyivät ottamaan edun itselleen. Sekä sopivasti helppoa hiekkatietä ja latupohjaa, jotta pääsi hitaammista kierroksella ohi sekä sai hoidettua neste- ja energiantankkauksen. Fillariosuus lähti kulkemaan hienosti; mitä nyt sykkeet tuntuivat heiluvan melko korkealla ensimmäisellä metsälenkillä. Toisen metsälenkin alussa osakkeet oli nousseet sen verran, että olin kisassa viidentenä. Viimeiselle kierrokselle lähdettäessä olin jo kisan neljäntenä, mikä oli tilanne myös T2:ssa. Tässä vaiheessa olin M40-sarjan kärjessä, mutta erosta takaatuleviin ei ollut käsitystä. Pyöräosuuteen meni 1h08:50, joten arvelin että etumatka oli vähintäänkin kymmenkunta minuuttia.

Eipä muuta kuin Sky Speedit jalkaan ja juoksuosuudelle. Luvassa oli 7km lenkki kahtena kierroksena. Ekat pari kilsaa lähdin jolkottelemaan rennosti hieman kivistävillä etureisillä. Tuntui siltä, että fillariosuudella jalat oli hapotettu varsin sopivasti ja olo helpottikin pikkuhiljaa. Ekan käännön jälkeen aloin odottelemaan milloin M40-kaverit tulee vastaan. Ei niitä näkynyt! Kolme ekaa kilsaa meni rennosti askellellen 4:43...4:48 min/km vauhdeilla ja toiselle kierokselle lähdettäessä olin varma ettei takaa tulla ohi. Ei ne kaverit olleet sen näköisiä, että tässä maastossa menevät alle neljän minuutin kilometrivauhtia. Matka eteni muuten kivasti, mutta viidennen kilsan täytyttyä vasen takareisi meinasi krampata totaalisesti. Tähän saattoi olla syynä kolmen kilsan kohdalla vetämäni geeli tai sitten vain matka alkoi jo painaa. Toisessa käännössä pari mukia vettä naamaan, jonka jälkeen takareisi helpotti hieman. Se geeli oli todennäköisesti syyllinen. Loppumatka olisi helppo: yksi lasku, yksi nousu, yksi lasku ja tasaista matkaa kohti maalia. Viimeinen kilsa 4:37 yhä rennosti, mutta vähän kiristäen. Juoksuosuus 34:14 ja tulin maaliin koko kisan neljänneksi nopeimpana ajassa 2h01:08. Loppujen lopuksi sarjavoitto oli aika ylivoimainen, sillä ero seuraaviin oli reilun puoli tuntia.

Kauden ensimmäinen podiumpaikka!

Elämäni ensimmäinen SM-mitali tuntuu hyvältä, vaikka kisassa ei liiemmin porukkaa ollutkaan. Etenkin omaan suoritukseen olen positiivisesti yllättynyt, kun Pajulahden kisasta palautuminen ei missään nimessä ole vielä valmis. Kisa käytännössä eteni fiiliksen perusteella, mutta jälkikäteen sykemittaridata kertoo kulun olleen aikas mainiota: pyörä- ja juoksuosuuksien keskisyke 157 ja maksimi 172. Keskisyke siis siellä anaerobisen kynnyksen tuntumassa ja maksimi ~96%/max. Jos tämän päivän jälkeen taas kerran miettii niitä oman osaamisen kehityskohteita, niin eiköhän se kerro paljon että kärkikaverit uivat tuon 1000m karvan päälle 12 minuuttiin (mikä kuulemma oli vähän kehno suoritus). Pajulahdella tuli jo todettua, että lisää juoksua, juoksua ja juoksua. Sekään ei tänään muuttunut. Takataskussa on kyllä ollut kytemässä vielä kolmaskin ajatus, millä atleettiin voisi saada helposti (?) lisää vauhtia ensi kaudelle, mutta pidetäänpä tämä projekti vielä hämärän peitossa.

Palataan kuitenkin vielä siihen kisa-aaton kysymykseen... Onko hienompaa saada (=hävitä) pronssia yleisessä SM sarjassa, jossa on kolme osallistujaa, vai voittaa kultaa omassa ikäluokassa, jossa on kolme osallistujaa? Tällä hetkellä tuntuu, että voitto omassa ikäluokassa on hienompaa, sillä yleisessä sarjassa olisin ollut "vain" SM-pronssimitalisti.

Nyt kuitenkin vähän lisää lepoa koneeseen ja ensi lauantaina Jämille juoksemaan.

Pajulahden jälkilöylyt

Olotila on ihmeellisen vetreä ja vireä jo nyt. En ole ollut lainkaan niin kuutamolla kuin vuosi sitten Aulangon kisan jälkeen. Oikeastaan ainoa ongelma on ollut kivistävät ja voimattomat reidet, mutta nekin alkavat ihmeesti jo vertymään. Nyt pitää olla hereillä, ettei häiritse palautumisen etenemistä. Totuus on kuitenkin se, että kroppa on vielä aivan romuna.

Pajulahdelta tuli eteen muutamia lisäkuvia (http://www.janiahola.fi), joista tässä poiminnat.

Tulossa T2:een, uinti ja noin 179km pyöräilyä takana raikkaassa kelissä.

 Vielä sileä 400m!

Maalissa! Askel nousee vielä irti tartaanista.

Kisaraportti - Pajulahti ironman

Kas noin, kauden päätapahtuma on takanapäin. Eilen kisattiin triathlonin täydenmatkan (piireissä aironmänin) suomenmestaruuksista Pajulahdella. Mulle melkeinpä tuli pöllö päivä ja olin maalissa omalla ennätysajalla 10h37. Sijoitus oli M40 sarjan viides, mutta mieltä lämmittää kutakuinkin täydellinen onnistuminen. Edetäänpä tapahtumajärjestyksessä.

Viime viikon treenit jäi melko vähiin ja tiistaina teinkin "viidennesmatkan" yhdistelmäharjoituksen vähän ironman -sykkeitä kovemmalla vauhdilla. Sunnuntaina oli nenä tukossa, mutta tiistaina olo alkoi jo normalisoitumaan ja treeni tuntui mukavalta. Siitä kielii jotain se, että Ryydynlahden kiertävään juoksuosuuteen (7.4km) meni tasan 33min. Keskiviikkona aloitin tankkauksen ja polkaisin aamulla lähileipomoon hakemaan pullapitkon. Kun lapset vähän auttoivat, niin se meni perjantaihin mennessä. Tämän enempää en tankkausta harrastanut, sillä keventyneet treenit kyllä täyttävät kropan melko mukavasti. Torstaiaamuna kävin vielä uimassa 1300m aivan mahtavassa kelissä auringon vielä siristellessä silmiään horisontin puiden takana - näitä pitäisi harrastaa enemmän!

Muuten loppuviikko meni rentoutuessa ja kevyttä lihashuoltoa tehdessä. Parit pitkät venyttelytuokiot lämpenevässä saunassa teki terää ja jo perjantai-iltana fiilikset alkoivat olla levottoman odottavat.

Pajulahden huoneet oli myyty lopuun jo toukokuussa, joten olin varannut hotellihuoneen Lahden keskustasta. Triathlonvaimo lähti mukaan ja startattiin hyvissä ajoin lauantai-iltapäivällä kohti Nastolaa. Kisainfo oli lauantai-iltana klo 18 alkaen ja sitä ennen ehdittiin käymään hakemassa hotellihuoneen avaimet ja ajamaan pyöräreitti autolla kerran läpi. Kisainfon jälkeen takaisin Lahteen, auto parkkiin ja Rossoon pastalle. Triathlonvaimo joi lasillisen valkoviiniä ja minä perinteistä valmistautumisjuomaa (=vissyä). Kisa-aattoiltana ei viitsi ottaa pienintäkään riskiä, joten mentiin varman valinnan taktiikalla. Nopea mättö, takaisin hotelliin ja punkkaan klo 21:30, mutta jostain syystä uni tuli vasta 22:30...23:00 haarukassa. Pientä liioittelua puhua unesta, kun hermostunutta kieriskelyähän se oli. Kello oli säädetty soittamaan 4:30, mutta jo tuntia ennen heräilin katsomaan joko jo voisi nousta. Aamupala (raejuustoa, pillimehu, banaani ja pari kuppia pikakahvia) naamariin. Kaurahiutaleet ja paahtoleivät ei uponneet, niin ne jäi syömättä. Juomapullojen täyttö. Muut aamutoimet. Kisakamat päälle. Matkaan. Hotellin käytävällä vähän aamuviiden jälkeen törmäsin kaveriin, joka oli pukeutunut kopressiosukkiin. Melko ilmeistä mihin tämä oli matkalla ja molempia nauratti. Tänä aamuna oma kroppa oli kuin kone, joka suoritti ennakkoon ohjelmoituja toimia sen kummemmin ajattelematta.

Saavuin kisapaikalle hyvissä ajoin, vähän ennen puolta kuutta. Kamojen keräilyä autosta ja parkkipaikkanaapureiden kanssa aavistuksen hermostunutta vitsailua. Pyöränkatsastus (jarrut & kypärä) ja vaihtoalueelle sovittelemaan tavaraa omaan soppeen. Ahdasta oli, kun porukkaa oli pitkän matkan startissa ennätysmäärä, yli 120. Kisan suosio tuli järjestäjillekin positiivisena yllätyksenä, minkä myönsivät edellisillan infossa. Lisää tavaroiden säätämistä ja järjestelyä paikoilleen. Päätin pakata lenkkarit & vaihtosukat muovikassin suojaan, jos vaikka sataisi. Startti oli porrastettu niin, että yleiset sarjat lähti 07:00, ikäluokat 07:01 ja kuntosarjat 07:02. Ehdin sopivasti käymään toimistolla "faksaamassa" vielä puolisen tuntia ennen starttia. Tennishallin yksiöön oli kymmenen äijän jono, mutta parin sadan metrin päässä päärakennuksen pukuhuoneessa autiota. Vaseliinia nahkaan, kumipukua päälle ja uimalaseja pesemään. Parin minuutin pulahdus järveen, mutta sen kummempaa lämmittelyä en ajatellut tehdä.

Yleiset starttasi. Nyt vielä lasien varmistus paikoilleen ja veteen. Sitten mentiin me. En pitänyt mitään kiirettä, mutta toki startissa on aina pieni paikkojen haku päällä. Uinti oli kolmena kierroksena kolmionmuotoista rataa; ensin suoraan vastarannalle, josta pisin etappi Pajulahden rantasaunan toiselle puolelle ja rannan suuntaisesti starttipaikalle. Ekan käännön jälkeen homma alkoi jo rauhoittua ja omaa tilaa löytyi. Toisen kierroksen alkupuolella edelläni oli sellainen kaveri, joka suunnisti yhtä hyvin kuin itse suunnistan silmät kiinni. Kaveri mm. kerran veti täysin yllättäen 45° oikealle sillä seurauksella, että uin sen jalkojen ylitse. Takaa tuli kuitenkin uusi potentiaalinen peesi. Tämä ui juuri vähän itseäni kovemmin, näytti suunnistavan säntillisesti ja matkasi melko suoraan. Hyppäsinkin tähän junaan ja uin siinä sitten loppuun asti. Syketasot pysyivät kutakuinkin ennallaan ja vauhti nousi vähän. Suunnistamisesta ei tarvinnut pahemmin murehtia vaikka toki välillä tsekkasin että ollaan oikealla sektorilla. Kaveri meni just sen verran kovaa, että pysyin peesissä kun keskityin uintiin. Jos keskittyminen herpaantui, niin väliä tuli heti pari kolme metriä. Hyvä, että peesiuintia  harjoiteltiin kevään T10 -treeneissä.

Kello näytti 1h12, kun nousin rannassa seisomaan. 13min pois viime vuodesta! T1:ssä oli valmina vati, jossa pesin jalat ja sain sukat nopeammin jalkaan. Vähän aikaa paloi taas, kun levitin vaseliinia varpaisiin, mutta se on sen arvoista. Pyöräkamat päälle ja matkaan. Vaihto meni nopeammin kuin odotin, sillä vaihtoalue olikin siirretty lähemmäksi rantaa tennishallin toiselle puolelle. Tosin samalla matka T2:een oli pidempi. Tässä vaiheessa triathlonvaimo ei vielä ollut ehtinyt kisapaikalle, mutta olin arvioinut että klo 13:40 jälkeen saattaisin olla vaihtoalueella toisen kerran.

Pyöräosuus käynnistyi klo 8:17 ja heti alussa oli pari happomäkeä (tai tappomäkeä) ennen kuin luvassa oli laakeampaa osuutta. Ekaan isoon nousuun kohti Nastolan keskustaa valitsin kevyimmät vaihteet ja koitin pyöritellä mahdollisimman kevyesti, mutta sykkeet karkasivat silti 160:een. Kyllä kroppa on sekaisin ensimmäisen 20-30min uinnin jälkeen. Muutenkin taktiikka oli pyöritellä siirtymäosuutta rennosti aina valtatie 12:en ylitykseen asti, josta alkaisi sitten vauhdikkaampi osuus. Siirtymään meni nafti 30min, otin huoltopisteestä vesipullon ja pääsin ensimmäiselle kierrokselle. Nyt sitten rentoa matkavauhtia eteenpäin ihastellen pyöräilyosuuden laskevaa keskisykettä. Kierroksia oli luvassa neljä kappaletta, 37km/kierros, joten ennakoin yhteen menevän 1h5...1h10. Ensimmäinen kierros taisikin mennä 1h6 ja siitä sitten kaksi seuraavaa minuutin pari nopeammin. Keskinopeutta en pahemmin tuijotellut, vaan koitin edetä sykeohjatusti. Se hyöty kasvaneesta uintivauhdista oli, että nyt pääsi vähän paremmin letkoihin ajamaan kun osuin reitille useiden itseni kanssa samantasoisten pyöräilijöiden kanssa. Aulangollahan homma oli enemmän tai vähemmän yksinäistä puurtamista. Välillä tuli vähän vettä. Toisen ja kolmannen kierroksen aikana taivas repeili, tiellä oli paikoin sentti vettä ja triathlonin toinen osuus muistuttikin pyöräuintia. Siinä sai olla tarkka, kun lasitkin muurautuivat pisaroista umpeen. Tien päällä syntyi sen verran hyviä letkoja, että neljännen kierroksen puolivälissä ohiajaneesta autosta kuului "Numero 30, 2min, seuraava bussipysäkki!" ...pääsin siis pysäkille huilaamaan ja kärsimään peesauksesta annettua aikasakkoa. Sen antoi tietysti oman seuran tuomari :) Rehellisyyden nimissä voin tunnustaa, että ajoittain olin liian lähellä kun edellä ajaneen kaverin vauhti hiljeni selvästi ylämäkiin. Sen verran väsysymystä ilmeisesti oli jo ilmassa ettei tähän kuitenkaan reagoinut riittävästi ja vahinko pääsi tapahtumaan. Takaisin satulaan ja matka jatkui yksinään. Ajoin kyllä tuossa sakkotilanteessa edelläni olleen kaverin (nro 33) vielä kiinni siirtymäosuudella ennen Pajulahtea. Se muuten oli samassa sarjassa itseni kanssa ja vaihtoalueella hengailtiin samoihin aikoihin.

T2:een tulin kellon näyttäessä 13:37 eli vähän ennakoitua nopeammin. Olo oli yhä mainio ja pyöräosuuden jälkeen energiatasot tuntuivat hyviltä. Olin nauttinut energiaa ennakkosuunnitelman mukaan 20min välein puolikas patukka/puolikas patukka/geeli -sekvenssillä, joten pyöräosuudella upposi viisi patukkaa sekä viisi geeliä. Syömisen yhteydessä aina vettä ja syömisten välissä huikat urheilujuomaa. Pari pisutaukoa joutui pitämään, joten nestettä ainakin meni riittävästi (ja ilmeisesti hikoilu ei ollut aivan niin voimakasta kuin kuvittelin). Lohduttava huomata, että tässä vaiheessa vaihtoalueella on vielä melko vähän pyöriä!

Tuumailin ennen T2:ta, että kuivat sukat tekee varmasti hyvää kun kengät tuntuivat uivan pyöräilyosuuden lopulla. Lisäksi siirtymä tennishallin takaa vaihtoalueelle oli pitkähkö, joten vaihto ei mennyt ihan kahdessa minuutissa. Vaihdosta ulos klo 13:41 ja ohjelmassa enää "pikkuinen hölkkä". Triathlonvaimo ymmärsi vitsin ja hymyili hengessä mukana.

Juoksun taktiikka oli sama kuin viime vuonna: koitetaan edetä mahdollisimman rentoa ja helppoa vauhtia. Tälläkään kertaa ei ollut hajua siitä, millainen se vauhti tulee olemaan, mutta toki ennakko-odotus oli sellainen että vähän kovempaa kuin vuosi sitten saattaisi mennä. Pajulahden juoksureitti oli kuitenkin jonkin verran pahempi Aulangon tasamaastoon verrattuna, joten sinällään sama aika olisi jo parempi suoritus. Nyt juoksuosuus mentiin viitenä tasamittaisena kierroksena, joista jokaisella kierrettiin noin kilsan mittainen metsälenkki kahteen kertaan. Metsälenkki oli ihan hauska, mutta sen alussa oli joka kerta jyrkkä 20...30m töppäre, jonka järjestäjä kisainfossa kehotti kävelemään. Yleisöstä kuullun perusteella suurin osa myös näin teki. Töppäreen alle oli fiksusti sijoitettu huoltopiste ja oma taktiikka oli se, että aina ennen nousua otin juoman ja välillä banaania/suolakurkkua, tankkasin kävellessä nousun ylös ja jatkoin hölkkää jyrkän osuuden jälkeen. Toinen huolto oli Nastolan puoleisessa kääntöpisteessä, mutta sinnekin piti ylittää pitkä loiva asfalttinousu mennen tullen. Tässä huoltopisteessä vedin aina geelin ja vettä. Hyvin tuntui energia piisaavan reissun aikana.

Juoksu lähti ihan mukavasti liikkeelle. Eka pari kierrosta meni ~44min/kierros eli aivan pöljän päivän aikataulussa. 33:n (pyöräosuuden lopussa ohittamani kaveri) meni muuten parin kilsan juoksun jälkeen ohitse selvästi reippaammalla askeleella, muttei kuitenkaan saanut revittyä merkittävää eroa. Se pysyi kutakuinkin näköetäisyydellä 200...400m päässä. Välillä menin jopa tämän ohi, kun kaveri kävi puskapissalla. Kiinnitin myös huomioni toiseen oman sarjan veijariin, joka tuli vastaan ennen kierroksen puolivälin kääntöä ja jota otin ekalla kolmella kierroksella selvästi kiinni. Puolivälissä kello näytti noin 1h51 eli vauhti oli ollut ihan hyvää. Kolmannen kierroksen loppupuoliskolla etureidet alkoivat kivistämään *reilusti* ja totesin, että vauhti on hidastumassa. Juoksu alkoi muistuttamaan jäykin jaloin töpöttelyä. Enpä kuitenkaan ollut yksin tämän tunteen kanssa. Tavoite oli "juosta" koko matka sitä yhtä huollon jälkeistä nousua lukuunottamatta. Kiusaus oli kova ottaa muutama kävelyaskel asfalttinousun molemmin puolin, mutta riemu repesi kun huomasin 33:n ottavan ekat kävelyt neljännen kierroksen paluulenkillä. Tämähän oli kuin iron war:ista konsanaan! Vaati kyllä luonnetta raastaa eteenpäin yhä jäykistyvillä reisillä jokaisen askeleen sattuessa, mutta se kannatti. Neljännen kierroksen loppupuolella menin 33:n ohi ja viidennen kierroksen alussa sain myös tämän toisen oman sarjani kaverin kiinni. Vikalla kierroksella jalkojen tuska oli jo niin kovaa, että se alkoi oudolla tavalla tuntumaan hyvältä. Vauhti hiipui, mutta niin tuntui hiipuvan muillakin. Ne ei saaneet minua kiinni, muuta perästä oli kovaa vauhtia tulossa eräs AquaPlussan väreissä kisaava M40-sarjan kaveri, joka pyöräosuudella jäi kauas taakse. Sekään ei saanut minua kiinni, kun onneksi matka loppui kesken. Sanotaan, että ravitsemus on triathlonin neljäs laji, mutta kyllä täysmatka koettelee päätä aivan yhtä paljon kuin fyysistä kuntoa. Onkohan se henkinen kantti sitten se viides laji?

Tässä mennään viimeistä kertaa tunneliin ja metsälenkille, vajaa 2km maaliin. Jos oikein tarkkaan zoomaa, niin taitaa se jalka vielä nousta irti maan pinnasta!

Päivä päättyi Pajulahden urheilukentällä kunniakierrokseen ja fiilis oli taas kerran mahtava. Pöljän päivän juoksusuunnitelmasta jäätiin vähän, mutta maratoni meni (parine pisutaukoineen) kuitenkin alle neljän tunnin ja teinpä myös uuden maratonennätyksen. Vuonna 2008 Wihan kilometreillä juostu ennätys parani peräti 50s ja uudet numerot kirjataan nyt 3h56:49. Vähän on sumuinen kuva, mutta niin oli olokin!

Koko triathlonin keskisyke 133 (uinti 132, pyörä 132 ja juoksu 135), energiankulutus 9500kcal sekä pariksi päiväksi lupa syödä pullaa ja jäätelöä. Jälkifiilikset on sellaiset, että juoksuosuudella jaksaminen oli hyvää (energia & neste riitti), mutta etureisien jäykistyminen rajoitti vauhtia (ja sykettä). Ehkä vähän maltillisemmalla pyöräilyllä juoksu olisi voinut olla helpompaa, mutta kyllä se toisaalta on niin, että juoksu on loppuvaiheessa täyttä tuskaa riippumatta kuinka hiljaa pyöräilee. Tuskinpa kuitenkaan olisi 10min hitammalla pyöräilyllä säästänyt 15min enempää juoksussa, joten tulos olisi ollut kuitenkin samalla sektorilla.

Tämä triathlon-kausi on nyt kilpailtu. Rappusten kävely on tuskaa, penkiltä ei pysty nousemaan keventämättä käsillä ja olkavarsien seudulta löytyi uusia lihaksia, joiden olemassaolosta ei lauantaina ollut aavistustakaan. Tavoitteellinen harjoittelu on tältä erää ohitse ja nyt tehdään sitä mikä on kivaa ja mitä aamulla huvittaa. Todennäköisesti siis syksyn mittaan taas morjestellaan lenkkipolulla ja porukkalenkeillä!

Kisaennakot

Kohta mennään! Juhlapäivä kolkuttaa jo nurkan takana ja triathlonistin juhlapuku on kisa-asu.

Lauantaina tuli tehtyä viimeinen "pitkä" yhdistelmätreeni, jonka tavoite oli paitsi testata kisavarustusta mutta myös kisakuntoa (=vauhtia kisasykkeillä). Vaihtopaikan viritin perinteiselle asemalle takkahuoneen terassille. Tässä ei enää kovin paljon eroa kisavaihtoalueeseen ole:

...toki kisakassista löytyy muutamia lisävarusteita, kuten varapiilolinssit (jos vaikka uinnissa tulee hukattua) sekä kuivat vaihtosukat ja lämpimämpää vaatetta. Niille tuleekin olemaan tarvetta, jos tämän hetken sääennuste toteutuu:

Toivotaan, ettei nyt ihan kuitenkaan rankkasateeseen tarvitse lähteä, mutta siihen kannattaa näköjään henkisesti varautua. Sadekelillä kisapäivän asustetta joutunee vähän pohtimaan uusiksi, vaikka hylkeet tarkenevatkin kivasti. Tänä kesänä ei kuitenkaan tarvitse pohtia sitä onko uinnissa märkäpuvun käyttökielto vai ei. Mahtoikohan märkäpuku olla sallittu varuste pyöräilyssä?

Ja takaisin siihen viimeistelytreeniin - matkana oli vähän sovellettu neljännesmatka (1000/45/7.4) ja ajatuksena mennä tiukasti sykeohjatua vauhtia. Uinnissa sykkeiden seuraaminen on toisarvoista, joten uinti tulee kisassa(kin) menemään fiilispohjalta kevyttä & rentoa vauhtia. Uinnissa ainakin itselläni hyvä vauhti-indikaattori on se, että jos tarvitsee koko ajan hengittää joka käsivetoparilla, niin vauhtia on karvan verran liikaa. Pyöräilyssä lähden tavoittelemaan 135±5 sykealuetta, yli 150 ei juuri syke saisi nousta. Juoksussa taas mennään vähän kovemmilla 140±5 sykkeillä ja tässä vaiheessa ei taida olla pelkoa että sykkeet enää nousisi. Viimeistelytreeni jätti mukavan fiiliksen ja kulku oli pelottavan hyvää. Keskisykkeillä (126/132/142) keskivauhdit (17:09/33.6/4:46) olivat melko iloisia, mutta uskoisin että etenkin juoksuvauhti tulee Pajulahdella laskemaan täydenmatkan pyöräilyn jälkeen. Toivottavasti fillariosuudellakin malttaa hieman passailla suurimpiin nousuihin, jotta päivästä selvitään maaliin asti. Ravinnon kanssa mennään viime vuoden linjoilla: uinnissa ei syödä, fillariosuudella kello herättää 20min välein syömään patukkaa/geeliä ja syömisen lomassa vedellään urheilujuomaa, juoksussa taskut täyteen geelejä ja matka etenee järjestäjän nestehuollon/banaanien turvin. Kokemuksen perusteella itselleni isompi ongelma tulee olemaan mahdollinen ylensyönti, kuin energian loppuminen.

Kisan virallinen tavoite on oman ennätyksen parantaminen. M40 -sarjassa näyttäisi olevan 16 osallistujaa eli se on suosituin SM-sarja tässä suhteessa. Kertoo muuten melko paljon lajista! Kaikkinensa täydelle matkalle on ilmoittautunut vähän toista sataa henkeä, joten kyllä sitä taas on vähän tapahtuman makua ilmassa ...eikä todennäköisesti tarvitse aivan yksin taittaa matkaa juoksuosuudella.

Jos maalissa kello näyttää alle 11h olen täysin tyytyväinen, mutta mitäs jos sattuu aivan pöllö päivä ja kaikki naksahtaa kohdalleen? Turha sitä kieltämään - olen tällä hetkellä elämäni kunnossa ja on kaikki mahdollisuudet parantaa ennätystä vieläkin enemmän. Päivitin viime vuodeksi tehdyn excel-laskelman 'optimistisen' aikatauluosuuden, jonka mukaan olen uinnista ulos klo 8:10 ja pitkän siirtymän myötä pyörä starttaa klo 8:16. T2:een tulen klo 13:41, josta poistun kolme minuuttia myöhemmin. Maalissa kello näyttää paitsi uutta im-ennätystä, niin myös uutta maraton-ennätystä ja maaliviiva rikkoontuu klo 17:29. Keskivauhdit olisi siis (18:24/33,2/5:20). Ei aivan mahdotonta, mutta päivän sää, pyöräreitti (toistaiseksi täysin outo) ja fiilikset kisapäivänä (sunnuntain pitkä uinti tuli skipattua tukkoisen nenän takia) vaikuttaa tähän melkoisen paljon. Monta muuttujaa on siis auki eikä tämä ole orjallinen tavoite, josta pidetään viimeiseen asti kiinni. Kisaan lähdetään avoimin mielin tekemään omaa parasta suoritusta ja nauttimaan jokaisesta tuskaisestakin hetkestä. Jos homma toimii, niin (viime vuoteen verrattuna) kovaa mennään. Jos ei toimi, niin ehkä seuraavalla kerralla sitten...

Treenit treenailtu

Lainataanpa tähän alkuun elokuvistakin tutut lausahdukset (Miranda rights):

• You have the right to remain silent.
• Anything you say or do can and will be held against you in a court of law.
• You have the right to an attorney.
• If you cannot afford an attorney, one will be provided for you.

Tämän voisi kääntää triathlonistiksi vaikka seuraavasti:

• You have the right to train.
• Any training you plan but don't do can and will be held against you in the ironman.
• You have the right to sports nutrition.
• If you cannot afford sports nutrition, that will be provided for you.

Capito? Treenit on siis nyt treenailtu ja syylliset tuomitaan 11 päivän kuluttua Pajulahdella. Onhan toki pieni mahdollisuus, että syytön vapautetaan ja päivä päättyy positiivisesti. Näin ainakin pitää tässä vaiheessa uskoa. Kunnon eteen on tehty kaikki se, mitä tehtävissä on. Enää voi sössiä koko homman hätäilemällä, kiirehtimällä, hapottamalla tai unohtamalla syödä/juoda kisapäivänä. Treenin onnistuminen punnitaan 19.8. klo 16 alkaen, kun (toivottavasti) kisapäivän viimeinen parituntinen pyörähtää kellosta käyntiin. Treenimäärästä homman ei pitäisi jäädä kiinni, sillä harjoituspäiväkirja kertoo että 1.11.2011 alkaen mittarissa on melko tarkkaan 500h erilaista liikuntaa ja maisemia on nähty kutakuinkin 7500km.

Heinäkuussa oli jo vähän triathlonharjoittelun meininkiä, mutta silti hämmästyttää se että juoksuun ja uintiin tuli käytettyä yhteensä vähemmän aikaa kuin pyöräilyyn. Ehkä tämä pitää vain hyväksyä?

Positiivista heinäkuun treenamisessa oli kokonaistuntimäärä (karvan päälle 60h) sekä erityisesti juoksu, missä tuli kaikkien aikojen kuukausiennätys. Uinti petrasi hieman, mutta enemmänkin olisi voinut märkäpukua ulkoiluttaa (selitykset on samat kuin kesäkuulta). Heinäkuun kohokohtiin, jos näin voi sanoa, kuuluu ehdottomasti Kukkia triathlon Luopioisissa. Kukkialla oli melko lyhyet matkat (600/52/13) ja ehdottomasti positiivisin osa omasta suorituksesta oli juoksuosuus: GPS:n mukaan 13.2km mäkiseen reittiin meni karvan vajaa tunti.

Heinäkuussa ehti toki vähän muutakin kuin ulkoilemaan. Kesä on grillailijan parasta aikaa ja makkarankin voi yksilöidä - vaikkei grillissä olisi kuin se yksi makkara:

...no, onneksi makkarangrillailu ei ole näytellyt ruokavalion pääosaa ja vyötärömakkarat tuntuvat pysyneen ojennuksessa kesäajasta huolimatta. Itse asiassa viime viikkoina on tullut sellainen fiilis, että vielä edellisenä kesänä piukea märkäpuku on inasen löysä etenkin vyötäröltä... ehkäpä kohta pääsee shoppailemaan uutta? Kalliiksi tulee tämä terveellinen elämä!!

Triathlonvaimon kanssa pistäydyttiin Pori Jazzeilla ja oikein päästiin A-luokan yömatkalle (=ilman lapsia). Yyterin kylpylähotellia ei muuten voi kehua, mutta aamupala oli ihan ok. Samalla sitten selvisi myös se, että mitä eroa on triathlonistin ja sen vaimon aamupalalla. Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat tarinaa:

...elämä on valintoja täynnä. Jazzeista ei sen enempää, mutta lauantai-iltana pääsin puhaltamaan poliisin pilliin kun käytiin haistelemassa jazz-kadun tunnelmia Porin keskustassa ja nollalinja jatkui sunnuntaina Kirjurinluodolla, josta autoiltiin illaksi kotiin. Jotkut valinnat on vaan parempia kuin toiset.

Tästä seuraava puolitoista viikkoa eteenpäin pitäisi koittaa rauhoittaa tekemistä ja keskittyä myös ironmanin henkiseen haasteeseen. Jos joku asia on varmaa, niin se nyt on aivan varmaa, että jossain vaiheessa keskeyttäminen tulee käymään mielessä. Silloin päämäärän pitää olla kristallinkirkas, jotta nuo hupsut ajatukset saa työnnettyä takavasemmalle. Nyt ohjelmassa on vielä muutama avaintreeni (lauantaina pitkä yhdistelmä, sunnuntaina pitkä uinti, tiistaina lyhyt yhdistelmä) ja vähän maltillista muuta liikuntaa, venyttelyä ja tankkailua, niin hyvä tulee. Konttorihommat (kisailmoittautuminen ja yöpyminen) on jo tehty ja vielä pitää pureksia kisataktiikka, miettiä ravinto ja kasailla kaikki kamat.

Jos vielä jotain saa toivoa, niin pala sinistä taivasta kisapäivänä olisi kiva!

Tuumaustauko

T10 loppui juhannuksen alle ja samalla yksi ajanjakso päättyi. Enää ei ole ollut tarjolla selkeää ohjelmaa viikon kolmelle päivälle (keskiviikko: lepo, torstai: T10, perjantai: kevyt kuntosalipäivä) ja onkin täytynyt miettiä viikko-ohjelmat alusta pitäen. Mitä siitä sitten muuta seurasi muuta kuin, että luonnollisesti omalle mukavuusalueelle päädyttiin ja rajusti.

Toukokuun jälkeen pohdiskelin, että treenimäärät ovat kohtuullisen mukavia mutta lajipainotukset eivät ihan vastaa omaa käsitystä täydenmatkan triathloniin tähtäävästä harjoittelusta. Kesäkuussa tilanne korjaantui vähän, mutta näköjään sitä vielä parannettavaa löytyy:

 

Joo, kyllähän tuosta se kipupiste löytyy ensi silmäyksellä! Jostain kumman syystä juokseminen on tuntunut ihan kivalta (vaikka määrä toki yhä on melko maltillinen), mutta uiminen ei ole maistunut sitten millään. Kesäkuun pisin treeniuinti oli 2km, mikä pitäisi käytännössä triplata tai ainakin tuplata ennen elokuun puoliväliä. Kaikki uiminen on tapahtunut järvessä, jossa vielä ei ole ollut kasvillisuuttakaan häiritsevissä määrin, kelit ja uimavedet ovat olleet tähän hommaan kohtalaisen hyviä, mutta uinti ei vain ole napannut. Enpä tiedä missä syy on, mutta ehkäpä vain sameassa vedessä yksinään uiminen ei ole se mun juttu.

Tässä vaiheessa onkin tuumaustauko ollut paikallaan. Ei sillä, etteikö suunta olisi selvä. Tai etteikö periaatteessa tietäisi, mitä pitäisi tehdä. Mukavuusalueelta on vain ollut liian vaikea poistua ulkoisen ohjauksen puuttuessa kokonaan. Muuten voisi harkita valmentajan hommaamista, mutta sitten touhu voisi kyllä muuttua aivan liian vakavaksi. Toisaalta ei tarvitsisi itse miettiä mitä tekee... täytyypä tuumailla vielä lisää.

Viiden viikon päästä ollaan viisaampia sen suhteen miten treenaminen onnistui. Seuraava kolme viikkoa on ajatus treenata vielä melko kovaa, mutta sitten tulee kahden viikon selkeä kevennys- ja valmistautumisjakso. Kyllä kaikki kunnon kohottamiseksi tehtävissä oleva on jo tehty ja nyt enää voi sössiä koko homman. Tärkeintä on vielä tehdä hyvät viimeistelytreenit ja pitää kroppa hereillä kisapäivän aamuun asti, sekä syödä ja levätä riittävästi.

Kisataktiikkaa täytyy vielä hieroa, mutta melko selvät nuotit ovat jo mielessä. Inspiraatiota tarvitaan aina, mutta viimeaikoina sitä on löytynyt riittämiin ihan lähipiiristä treenikavereiden kerrassaan loistavien täyden- ja puolimatkan kisojen myötä. Kisapäiväksi on myös syytä varastoida positiivisia ajatuksia jo etukäteen, sillä niitä tullaan tarvitsemaan.

Puolimatkalla

Yksi kesäkuun pääharjoituksista kisattiin lauantaina Voimarinteellä. En ollut kuullutkaan koko paikasta ennen kuin kisa ilmestyi kesän kalenteriin loppukeväästä, mutta ensikosketus oli kaikella tavalla positiivinen: sijainti vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä kodista Häijään kupeessa Karkussa ja puitteet olivat triathlonille varsin oivalliset. Omassa ohjelmassa oli siis puolimatkan kisa, joka tällä kertaa toteutettiin pyöräilyn osalta aavistuksen alimittaisena (80km).

Alkuviikon treenit sujuivat hyvin ja keskiviikkona T10:ssä tuli kesän ensimmäinen hieman pidempi (2km) avovesiuintikin pohjille, joten lähtökohdat olivat positiiviset. En tosin sen kummemmin lauantain kisaan valmistautunut, mutta torstaina tein lyhyen uinti+juoksu -treenin (1000m+7.5km) ja perjantaina pidin "ylimääräisen" lepopäivän, jolloin keskityin pyörän sekä varusteiden säätöön. Ihan tuoreilla jaloilla ei siis lauantaina startattu, mutta olo oli kuitenkin melko mainio. Tavoite oli mennä ironman-vauhtia ja ennakko-odotukset reittiä tuntematta oli, että jopa 5h alitus voisi onnistua.

Lauantaiaamu valkeni aurinkoisena ja luvassa oli hyvä keli. Tosin sääennuste lupasi vettä iltaa kohti, mutta sen ei pitäisi häiritä ainakaan vielä pyöräosuutta. Eikä se häirinnytkään, sillä sade alkoi vasta illalla kun olin jo kotona. Puolimatkan startti oli klo 12:00 ja olin paikalla hyvissä ajoin noin kymmeneltä. Ihan hyvä, sillä paikan päällä meni hetki ylimääräistä säätäessä ja siirtyessä pysäköintialueen ja kisakeskuksen välillä. Sinänsä hassua, että mitä enemmän on aikaa, niin sitä enemmän tulee säädettyä kaikkea turhaa. Ja loppujen lopuksi aina tulee pikkuisen kiire - nytkin huomasin pari minuuttia ennen (pakollisen) kisainfon alkua, että ajanottotunniste pitäisi vielä kiinnittää jalkaa ja siihen tarkoitettu velcro-nauha puuttuu. Eipä muuta kuin crocsihölkkää kisatoimistoon hakemaan ja kipinkapin viime minuutilla alas rantaan kisainfoon. Keli oli jo tässä vaiheessa lämmin ja hiki pukkasi läpi, kun märkäpuku alkoi paistamaan jalkoja. Ihme kyllä, märkäpuvun yläosakin meni paikoilleen nihkeälle iholle isommin repimättä ja päästiin rantaan odottamaan starttia. Minä olen tuolla porukan keskivaiheilla haukkomassa happea valkoinen lakki ja siniset uimalasit päässä (Kuva: Tuuli/AquaPlus):

 

Ohjelmassa oli siis alkuun 1900m uinti kahtena kierroksena, joiden välissä oli pakollinen rantautuminen. Vesi oli miellyttävän lämmintä (+20°C) ja keli lähes täydellisen tyyni. Viime kesänä Aulangon ironman -kisassa uintiin kului lähes 1h26 ja tänä vuonna tavoite on 1h15. Lähdin kauhomaan rentoa ja tasaista vetoa 1h15 -vauhti mielessä. Aika pian startin jälkeen oma rytmi löytyikin ja ei häirinnyt yhtään että kärki meni menojaan. 950m ei kuulosta paljolta, mutta kyllä taas kerran vedessä yllätti se kuinka kaukana poijut ovat. Ekalla kierroksella toinen linssi pikkuisen vuoti ja sain sen tyhjennettyä vasta puolimatkan rantaosuudella. Otin siinä samalla mukillisen urheilujuomaa suun huuhtelemiseksi ja jatkoin matkaa toiselle kierrokselle. Toinen kierros oli vielä enemmän omaa menoa ja erittäin hyvää suunnistustreeniä. Huvitin itseäni katselemalla edellä menevän kaverin siksakkia, mutta en ole kyllä varma menikö oma uinti yhtään sen paremmin. Ranta tuli vastaan ja löin kelloon väliajan heti kun nousin seisomaan vedessä. Mitä ihmettä 34:34!!? Mukana oli kuitenkin yksi rantautuminen (näkyy muuten kivasti sykekäyrässä), joka vei puolisen minuuttia. Toihan tarkoitti alle 18 min/km vauhtia, joka pikaisesti iteroiden olisi alle 1h10 ironman-aika. Kyllä on kevään uintitreenit tehneet tehtävänsä ja tästä voi kiittää Kaitsua. Uinti loppui tiukkaan nousuun vaihtoalueelle (näkyy myös kivasti sykekäyrässä) ja olin kuulemma noin kymppiporukassa tässä vaiheessa.

T1 meni mielestäni aika kivasti. Putsasin suurimmat purut jaloista ja laitoin pyöräkengät ilman sukkia. Kypärä ja lasit päähän, pyörä telineestä ja hölkkä vaihtoalueelta ulos. Ei muuta kuin ajamaan 4x 20km lenkkiä. Ajatuksena oli ajaa sykeohjatusti, keskisyke aavistuksen aerobisen kynnyksen päällä. Ihan tarkaan en tätä "aavistusta" etukäteen fiksannut, kun syketasot vaihtelevat päivän mukaan ja kisassa sykkeet tyypillisesti ovat minulla vähän korkeammalla kuin harjoituksissa vastaavalla teholla. Joka tapauksessa koitin ajaa mahdollisimman paljon niin, että matkanteko tuntuu helpolta ja hapottomalta. Niinhän elokuun ironmanissäkin pitää edetä. Reitti yllätti haastavuudellaan; koko ajan oli mäkeä tai mutkaa ja helpot osuudet loistivat poissaolollaan. Ensimmäisen kierroksen sykkeet yllättivät myös, kun heiluivat vähän odotettua korkeammalla. Pientä hapotusta oli jaloissa, mutta meno oli siitä huolimatta helppoa. Ekalla kiekalla taisin ohittaa kolme kaveria. Toisella kierroksella sykkeet alkoivat tasaantumaan vaikka meno tuntui ihan yhtä helpolta kuin ensimmäisellä. Kierrosten kesto meni ennakoimaani haarukaan (35 min) vaikka ratamestari oli tehnyt parhaansa vauhdin poistamiseksi kymmenen kilsan käännön kohdalla. Siellä ei riittänyt kapealle ja huonokuntoiselle tielle sijoitettu U-käännös, vaan lisäksi oli pitänyt keksiä ketunlenkki Häijään Nesteen rekkaparkkiksella. Siinä oli riittävästi hidastusikaania, jotta kilpailijat pysyivät hereillä. Kolmannen kierroksen loppuun mennessä olin ohittanut pari miesten sarjalaista lisää ja tullut kertaalleen ohitetuksi. Tämä asetelma säilyi pyöräosuuden loppuun, vaikka ohitinkin naisten sarjan johtajan viimeisellä kierroksella, joten pyöräosuudella sijoitus nousi neljällä pykälällä. Lyhyellä reitillä on helppo seurata kärjen menoa ja vaikutti siltä, että kärkimiesten vauhti on aavistuksen kovempaa kuin omani, muttei ero mikään valtava ollut. Vikalla viitosella tehot alas ja kevyempää pyörittelyä valmistautuen juoksuosuuteen. Pyöräosuuden keskisyke 145, joka oli aavistuksen yläkanttiin ironman -vauhtia ajatellen. Positiivista oli kuitenkin se, että sain syketasot rauhoittumaan ensimmäisen kierroksen jälkeen vaikka vauhti pysyi melko tasaisena.

T2 meni myös melko mukavasti. Tässä vaiheessa vetäsin juoksusukat kuivaneisiin jalkoihin, mikä oli hyvä taktiikka. Taidan jatkossakin toimia näin. Lähdin juoksuun 11min kärjen perässä ja juoksun perusajatus oli mennä rennosti tasaista vauhtia aina viimeiseen kääntöpaikkaan asti. Jos ja kun siinä vaiheessa olisi vielä voimia, niin vauhtia olisi lupa nostaa juoksun viimeiselle kuudennekselle. Juoksu lähti alusta pitäen kulkemaan ihan mukavan tasaista vauhtia; mitä nyt reilun kilsan jälkeen piti pysähtyä ykköselle. Reitti oli kolmena kierroksena niin, että jokaisen kierroksen alkupuoliskolla mentiin reilusti alaspäin, käännön molemmin puolin kolmisen kilsaa melko tasaista ja taas kierroksen loppuosassa pitkä hivuttava nousu. Ensimmäisen kierroksen jälkeen olin melkein aikataulussa, sillä kello näytti noin 36min (haaveena oli tässäkin noin 35min kierrokset). Toisella kierroksella vauhti hieman hiipui, kun paukutin eteenpäin sykeohjatusti noin 145 sykkeillä. Juoksun puolivälin paikkeilla yksi kaveri menikin ohitse selvästi kovempaa vauhtia. Kolmannelle kierrokselle lähtiessä kello näytti noin 1h13 eli kierrokseen oli tullut minuutin verran lisää. Vikan käännön jälkeen lisäsin hieman puristusta ja maalissa kello näytti juoksuajaksi 1h50. Kolmas kierros oli siis tasan samanvauhtinen kuin toinenkin, vaikka vielä lopussa sykkeet nousivat selvästi. Maalissa kello näytti 4h47 ja sijoitus oli (ihan niin kuin sillä olisi mitään merkitystä) seitsemäs. Aurinkorasvasta (suojakerroin 20) huolimatta palkinnoksi tuli triathlonistin rusketusraidat yläselkään ja aavistuksen punoittavat käsivarret sekä mojova rakko toiseen pikkuvarpaaseen (taisi olla sukka aavistuksen mytyssä).

Reitti oli melko vaativa, joten aika on enemmän kuin tyydyttävä. Jätkät taisi mainita, että Joroisilla olisi ajettu nopemmin vaikka siellä pyöräilymatkaa on 10km enemmän. Myös sykekäyrää tarkastellen päivän suoritus oli ihan onnistunut:

Maalialueella pieni tankkaus, kassi kantoon ja kohti rantasaunaa. Joku kaivoi saunan jääkaapista muutaman kylmän huurteisen ja itsekin nappasin alkoholittoman Nikolain löylyseuraksi. Tässä vaiheessa ehti miettimään, että voiko sitä enää parempi fiilis olla. Pukuhuoneen kautta takaisin kisa-alueelle syömään paellaa, joka sisältyi osallistumismaksuun. Voi veljet, että se maistuikin hyvältä päivän sokerilitkujen, geelien ja urheilupatukoiden jälkeen. Nyt vasta fiilikset olikin kohdallaan! Kaikin puolin Voimarinteen kisa oli hienosti järjestetty, hommat toimi ja tunnelma oli kohdallaan. Reilu sata osallistujaa, joista suurin ryhmä oli perusmatkalla - se kun oli kisan päämatka ja sille oli laitettu palkinnoiksi harvinaista herkkua Suomessa ...puhdasta käteistä kolmelle parhaalle. Ja olihan siellä sitten tekijämiehet tulleet paikalle. Team226 osoitti jälleen kerran, että järjestäminen on hallussa ja kisat saadaan heti ekalla kerralla toimimaan.

Nyt takana on pari melko aktiivista viikkoa, joilla on tullut liikuttua myös tehokkaasti. Tällä viikolla ohjelmassa on vielä T10 -ryhmän päätöskisa(treeni), mutta muuten ajatus on keventää hieman ja nauttia ulkoilusta. Ensi viikosta alkaen aloitetaan viimeinen treeniputki ennen elokuun ironmaniä. Mitään ihmeellistä en ajatellut keksiä, mutta tarkoitus on pyrkiä saamaan jokaiseen viikkoon kaksi laadukasta uinti-, juoksu- ja pyörätreeniä (osa yhdistelminä). Lisäksi ainakin yksi kuntopiiri ja pari lihashuoltoon keskittyvää venyttelyä. Sopivasti lepoa, mielikuvaharjoittelua ja kalustonhuoltoa, niin
eiköhän sitä elokuussa tehdä uusi ennätys.

Kisatreeniä ja treenikisaa

Viime viikon T10:ssä käytiin ajamassa mäkivetoja Säijässä (4x 8km: joka vedon puolimatkaan vk:ta ja pk:ta takaisin), jonka päälle "rentoa" vk-juoksua Sarpatissa 3.5km. Sitten seurasikin treenin kohokohta, kun sujautettiin märkäpuvut päälle ja käytiin kylpemässä Vihnusjärvessä. Kaitsu oli treenin alla mitannut (pinta)vedenlämmön ihan rannasta laiturin vierestä ja sai tulokseksi +15°C. Riittävän lämmintä ...siis siinä rannassa... Rohkeimmat (minä mukaanlukien) uivat edestakaisen matkan (2x 400m) järven halki ja täytyy todeta, että keskemmällä vesi oli kutakuinkin hilpeän hileistä. Ei varmaan paljoa päälle +10°C. Jos jotain positiivista, niin rennon vedon vauhti oli sellaista 17:30/km eli kehitystä viime kesästä on nähtävissä. Perjantaina Ryydynlahden pintalämpömittari näytti myös saman maagisen +15°C noin 30cm syyvydessä, ja otinkin lyhyen valmistavan treenin lauantain kisaa ajatellen: 200m uinti ja 2.5km juoksu, josta kilsan verran reipasta. Ryydynlahden vesi ei tuntunut yhtään niin kylmältä kuin keskiviikkona Vihnuksella.

Lauantaina vuorossa oli kisatreeni Pajulahdella, jonne menin lähinnä katselemaan paikkoja elokuun täyden matkan kisaa silmällä pitäen. Pajulahden kisa osoittautuikin varsin kivaksi vaikka suunnitelmat elivät hieman ennakkoinfoihin nähden. Suurin takaisku oikeastaan oli se, että kuntosarja starttasi ennen kilpasarjaa vaikka aikataulun mukaan piti mennä toisin päin. No, muutenkin myöhässä ollut lähtöhän siitä vain viivästyi lisää, mutta tilanne oli kaikille sama. Veden virallinen lämpötila oli +15.2°C eikä se enää tuntunut lainkaan kylmältä tai epämiellyttävältä. Pikkuhiljaa alkaa selvästikin tottumaan. Kilpasarjan startissa oli kaikkiaan 32 miestä ja 5 naista, joten tunnelma oli sopivan tiivis eikä pieneltä kontaktilta vältytty. Uinti meni Pajulahden rantaa pitkin edestakaisen lenkin ja se tuntui pitkältä. Ennakkoon uinnin oli ilmoitettu olevan maksimissaan 750m ja aikaa paloi melko tarkkaan 15 minuuttia. Vaikutti hitaalta, mutta tuloksissa uinnin pituudeksi oli kirjattu 950m ja peruskartasta arvioin todellisen matkan olleen vähän reilu 900m. Ei lainkaan paha sitten kuitenkaan. Vaihtoalue oli tennishallin takana sijainnut nurmialue melko kaukana rannasta ja siirtymineen vaihtoon meni reilu 3 minuuttia. Pyörälähdössä tuli säädettyä ihan kunnolla, kun kengät ei meinanneet kiinnittyä polkimiin ja lähtö oli loivaan ylämäkeen... Pyöräreitti oli hieno kun sille pääsi! Se oli yhtenä kierroksena (oman mittarin mukaan noin 36.5 km) sekä reitillä oli kivaa kumpua ja mutkaa. Pyöräillessä ihmettelin kyllä sitä ettei selkiä tullut kovin montaa vastaan vaikka kuvittelin että reitti sopisi minulle. Aika tarkkaan 1h1min myöhemmin T2:een ja juoksutossua jalkaan, geeli naamaan ja takaisin baanalle. Juoksu oli edestakainen lenkki pyöräreitin loppua mukaellen höystettynä pienellä pururatakierroksella. Etukäteen olin miettinyt että semmoinen 40...41 min voisi olla ihan ok aika 9 km juoksuun. Menomatkalla jouduin pitämään pakottavista syistä yhden pisutauon, jossa taisin hävitä vajaan puolisen minuuttia ja ainakin yhden sijan. Lisäksi pari...kolme juoksumiestä meni sen verran reipasta vauhtia ohi, että he olisivat ohittaneet muutenkin. Puolimatkan krouvissa kello näytti vajaata 20 minuuttia, joten ihan tavoiteajassa mentiin. Maalissa juoksukello pysähtyi aikaan 38:24 min eli omaan tasoon nähden varsin hyvä vauhti. Kuitenkin koko juoksua väritti vatsakrampit, jotka jonkin verran söivät intoa rutistaa vauhtia lisää ja jäi fiilis että parempaankin olisi hyvänä päivänä pystynyt. Seuraavalla kerralla urheilujuoma menee vaihtoon, kun nyt otin *kokeeksi* uutta merkkiä. Loppuaika alle kahden tunnin tavoitteen (noin 1h58) ja sijoitus miesten kilpasarjassa 11/32. Eipä siis oikeastaan ollut mikään ihme ettei pyörälenkillä tullut kovin montaa selkää vastaan :)

Sunnuntaina oli vuorossa Pirkan pyöräily (minulle 14. kerta) ja 215 km matkan 32A -nopeusryhmän vetohommat. Tälläkin kertaa mentiin ihan speksiin, sillä ajonaikainen keskinopeus oli 32.9 km/h ja aikaa paloi (taukoineen) vähän vajaa 7h. Keli oli kaukana viime vuoden helteestä ja heti aamusta kastuttiin. Oli sateista, märkää ja koleaa, mutta lyhyillä tuli ajeltua koko päivä. Irtohiat riisuin Viimeisellä etapilla Terälahden jälkeen ja maalissa aurinko paahtoi jo kuumasti. Pyöräilyn päälle lenkkarit jalkaan jätkien kanssa 5km/30min kevyt verrailu lähipuistoissa.

Maanantaina olikin vuorossa kesän ensimmäinen harkkatriathlon, johon ajattelin mennä "palauttelemaan". Uinti lähti ihan kivasti ja Vihnuksen vesi tuntui jo lämpimältä ...kello näytti karvan päälle 5 min kun nousin järvestä. Lauantain säädöstä oppineena olin tällä kertaa päättänyt kokeilla vaihtoa niin, että kengät ovat valmiiksi kiinni polkimissa. No, muuten ihan hyvä, muttei uusi tekniikka ollut aivan täysin hallussa: toisen kengän sain jalkaan jo ensimmäisen alamäen jälkeen ja toisenkin heti siinä kirkon risteyksessä mäen päällä. Eihän siihen siis edes kilometriä mennyt. Kaikessa säädössä unohdin myös käynnistä kellon pyöräilyyn lähtiessä (muista: aktivoi autostart). Edellä olevan selkä karkasi ja toinenkin tuli takaa ohi kenkiä säätäessä, mutta lähdin ajamaan omaa ajoa. Kaikki meni oikeastaan ihan kivasti Kalkun kerrostaloille (eli reitin ääripisteeseen asti), kunnes takatuubi paukahti tyhjäksi. Eipä muuta kuin tuubinvaihtoon, jota ei olekaan ennen tullut treenailtua tienpäällä (tai kisassa). Ja toivottavasti ei tarvitse enää treenailla ainakaan tänä vuonna... Onneksi oli nätti auringonpaiste ja kohdalle osui sopivasti betoniporsas, sillä uunituore tuubi (muista: venytä varatuubi etukäteen) ei ollut ihan plug-n-play asennettava levykiekolle. Aikaa siis paloi puttaillessa ja palautuminen keskeytyi pahasti. Ihme kyllä, sain tuubin revittyä kiekolle kunnes hokasin, että ilman saaminen siihen voi olla melko hankalaa ilman piippusuulaketta (joka oli mukana, mutta Vihnuksen parkkipaikalla autonperässä). Jotenkin onnistuin saamaan pari baaria sisään hiilidioksidipatruunasta ja jatkoin matkaa varovasti rullaillen kohti Vihnusta (muista: levykiekon kanssa piippusuulake matkaan). Enpä mitannut paljonko aikaa kului tuossa säätäessä, mutta arvaisin että joku 8-9 minuuttia. Seuraavana vuorossa T2, tossut jalkaan ja Sarpatin kolmoselle. Kokeellisen treenikisan kohokohdaksi kokeilin juosta ilman sukkia, mikä toimikin ihan kivasti tuolla lyhyellä matkalla. Kisafiilis kadoksissa ja viikonlopun jälkeen ei-aivan-tuoreilla-jaloilla juoksuun meni karvan päälle 16 minuuttia. Loppuaika reilu 47 minuuttia ja lähes peräpään kärkisija. Olipa kuitenkin hyvä fiilis vetää loppun asti vastoinkäymisistä huolimatta. Ja jos jossain pitää näitä hommia treenata, niin mieluiten treenikisoissa!

Loppuviikon ohjelmassa on triathlontreeni T10:n kanssa, ehkä pieni juoksu ja kevyt avovesiuinti sekä lauantain Voimarinteen puolimatkan kisa. Voisi koittaa tavoitella semmoista rentoa olotilaa lauantain starttiin.

Mr. Murphy vierailulla

Hymyile vaikka asiat olisivat huonosti, sillä huomenna kaikki on vielä huonommin.

Niinpä... toukokuu alkoi flunssan kourissa ja päättyi, mitenkä muutenkaan kuin flunssan kourissa. Ja tosiaan jälkimmäinen oli huomattavan raju (kolme päivää kuumetta, parhaimmillaan 39.0°C). Tauti oli peräisin pienten hoitopaikasta ja toivoa sopii, että alkavan kesälomakauden kunniaksi nämä voisivat sitten jäädä tähän. Kunnes uusi syksy taas koittaa.

Harmillisesti jouduin skippaamaan T10:n iloittelun Pyynikillä ja viime viikonlopun ak-kelit (mikä ei nyt suoraan sanottuna kovin paljon harmita) sekä maanantain harkkakisatempon (ketuttaa ihan sikana). Onneksi osasin maanantaina olla sen verran järkevä ja rohkea etten lähtenyt tempoon vaikka yleisolo alkoikin jo olla melko hyvä. Kevyt lyhyt cycloilu oli paljon fiksumpi ratkaisu vielä aavistuksen puolikuntoiselle atleetille viiden päivän sohvaperunoinnin jälkeen. Oli muuten just siinä rajalla toi viisi päivää tekemättä mitään, että loppuvaiheessa alkoi reidet, pohkeet ja selkä tulemaan kipeiksi löhöämisestä. En enää ihmetele miksi sohvaperunan on niin kovin vaikeaa aloittaa liikuntaharrastus, kun paikat kolottaa jo etukäteen, ja ihan pelkästä ajatuksestakin.

Parista flunssasta huolimatta toukokuu oli ihan hyvä treenikuukausi - tallennettua liikuntaa karvan vajaa 60h. Juosten vajaa 9h (satku), pyörällä reilu 42h (tonni) ja uiden reilu 6h (kymppimaili), loput kuntosalilla. Avovesikausikin tuli avattua Nässyssä lyhyellä 10min/500m pyrähdyksellä. Muuten hyvä, mutta lajipainotukset oli taas ihan keturallaan. Toivottavasti tästä itseanalyysistä on edes se hyöty, että kesäkuun jälkeen voin todeta tilanteen korjaantuneen. EDES VÄHÄN!

No, ylenpalttista fillarointituntimäärää selittää vähän yksi sosiaalinen Padasjoen reissu (8+h) ja TdT:n cycloryhmän reittikartoitukset sekä itse tapahtuma. Nyt cyclo pääsee hetkeksi hyvin ansaitulle kesälomalle ja otetaan juoksutossut aktiivisempaan ajoon.

Näillä kuitenkin mennään mitä on annettu. Lähiviikkojen kohokohtina tiedossa on triathlonkauden avaus Pajulahden kansallisessa (900/36/9), Pirkan pyöräily (215km) 32 km/h nopeusryhmän veturin roolissa ja Voimarinteen puolimatka (1900/80/21). T10 -treenejä on jäljellä vielä kolme kappaletta. Jäljelle jäävä aika pitäisi käyttää fiksuun treenaukseen.

Sairastuvalta satulaan

Pyynikkijuoksun jälkeen flunssa oli vallata arjen. Heti alkuviikosta oli pientä kröhää, joka tuntui helpottavan treenien keventämisellä niin paljon, että uskalsin startata torstain T10-treeniin. Sehän sitten kuitenkin kostautui ja perjantai-iltana alkoi tuntumaan uusia flunssan oireita. Lauantaiaamuyöllä kurkussa kasvoi kaktus ja nukkuminen jäi vähiin. Tarkoitti myös, että Aulankojuoksun päälle vedettiin heti rasti. Maanantaina totesin, että myös kevään eka harkkaduathlon kannattaa jättää väliin. Tämä taisi olla pitkään aikaan fiksuimpia päätöksiä, sillä torstaina pääsi taas viivalle T10:n mukana. Äitienpäiväviikonloppu sitten menikin vähän rauhallisemman liikunnan parissa: lauantaina 4h+ cycloilua TdT:n reittien parissa Hämeenkyrön suunnalla ja sunnuntaina pyörällä Pyynikille kisoja seuraamaan (=munkille) sekä Pirkkalan (=kakkukahvia) ja Lempäälän (=lisää kakkukahvia) vastaanottojen kautta ajellen kotiin. Tulihan siitä vähän nafti 80km rentoa maantieajoa sokeritasojen ollessa kohdallaan. Tosin sen verran äitienpäiväsunnuntaina jaksoin tsempata, että Lempäälästä kotiin päin matkatessa ajoin harkkatemporeitin puolikkaan (19 km) vähän reippaammin.

Viime päivien inhokkiväri on ollut kellertävän vihreä. Sama siis kuin niin monella muullakin koivuallergisella. Hetken aikaa meni ihmetellessä ettei flunssan tukkoisuus ja nuhaisuus meinaa millään helpottaa vaikka kaikki muut oireet olivat loppuneet jo päiviä aiemin, mutta toki allerginen nuha jatkui saumattomana kevätflunssan päälle. Allergialääkkeet (antihistamiini + kortisonisuihke) tuntuu toimivan sen verran, että olo on siedettävä, mutta selvästi parhaita tehoja ei tässä vaiheessa kannata etsiä. Ei se mitään, kun sen tietää!

Kaikesta huolimatta viime viikolla pääsi taas kiinni treenaamisesta, kun flunssa jäi historiaan. Tiistaina käytiin junnulenkillä Linnainmaan maastoissa, joihin Pasi oli kartoittanut uutta polkua. Torstain T10:n ohjelmassa oli Jumesniemen 36 km tempo, jonka starttilista karsiutui kisamatkojen ja "muiden kiireiden" takia kahdeksaan henkeen. Sää oli kostea, mutta happirikas, mikä saattoi myös vaikuttaa osaltaan. Itse en halunnut hyvää treeniä pilata sadetta pelkäämällä, joten suuntasin ennakkoluulottomasti auton nokan Vihnukselle, josta jatkettiin fillareilla klo 12. Tempoon startattiin (jälleen kerran) Kaitsun määräämässä järjestyksessä (hitaimmat ensin) 30s välein, joten lähietäisyydellä oli minullakin muutama kiinniotettava päänahka. Jumesniemen reitti on aika mäkinen ja melko raskas eikä viime torstain keli yhtään helpottanut ajoa. Pystyin kuitenkin pitämään melko hyvän temmon 15-25 km välillä ollutta heikompaa hetkeä lukuunottamatta; ilmeisesti ajoin alun hieman liian kovaa, mikä kostautui tuossa puolivälin kiepeillä. Oma aika 57:35 ja keskinopeus karvan päälle 37 km/h, keskisyke 161 (88%/max), maksimisyke 176 (96%/max), keskiteho 270W, normalisoituna 298W. Hieman huomasi, ettei noita pidempiä tempoja ole paljoa ajanut ja välillä tuntui vaikealta puristaa voimaa reisistä ulos. Kaikkinensa kuitenkin ihan OK suoritus ja mahdottoman hyvä treeni - etenkin päänupille. Ohjelmassa ei helatorstaina ollut uintia, mutta palattuamme takaisin Vihnukselle olo oli kyllä varsin uitettu. Muuten treeni meni iloisissa merkeissä, mutta Miharissa oli vaihteeksi tilanne päällä kaistapäisen autoilijan kanssa, kun tämä Maisematien laskussa koitti teilata Kaitsun sairastuvalle. Tilanteesta voi lukea enemmän Kaitsun blogista ja tämän päivän Aamulehden yleisönosastolta. Onneksi mitään ei sattunut!

Perjantaina totuttuun tapaan kevyt kuntosalipäivä, jonka ohjelmassa pari kierrosta triathlon-kuntopiiriä ja perusteelliset venyttelyt. Illan uinnit jäivät väliin sosiaalisen elämän (joo, luit aivan oikein :D) takia kun vaimo oli varannut liput Palatsiteatterin Show Must Go On -esitykseen. Joille tämä ei ole tuttu, niin kerrottakoon että tuo musikaalityyppinen show kertoo Queen -yhtyeen tarinan. Lauantaiaamun ohjelmassa oli juniorin jalkapalloturnaus Pirkkahallissa, joten ajattelin mennä juoksemaan junnun pelaillessa. Sainkin juostua 1h45/20km peekoota, mutta lenkki piti keskeyttää kun turnaus olikin loppunut ennakoitua aiemmin. Päästiin kotiin ja lähdin jatkamaan juoksua vähän reippaampana Siivikkalan lenkille (36min/7.5km). Siitäpä tulikin kokonaisuutena varsin oiva juoksutreeni. Sunnuntain ohjelmassa oli kevyt pitkä porukkalenkki maantiellä - ajeltiin Padasjoelle kahville. Siirtymineen tuli 236km/8h20 rentoa ajoa, joten viikko päättyi mukavissa merkeissä.

Tästä viikosta on tulossa tehopainotteinen: ohjelmassa on maanantain harkkaduathlon (3.5-9-3.5), tiistaina olisi aluecupin tempokisa (18 km), torstaina T10 ja lauantaina TdT. Sunnuntaina voikin ehkä saunoa ja löhöillä hyvillä mielin vaikka lauantaina onkin ajatuksena ajaa vain lyhyempi cycloreitti (60 km).

Päänahkojen aarrearkusta

Tänään oli kevään ensimmäinen kalenteriin merkitty juoksutapahtuma: Pyynikkijuoksu. Tahmelassa aiemmin asuneena juoksun reitit ja maisemat ovat minulle enemmän kuin tuttuja, mutta nyt olin ensimmäistä kertaa mukana itse tapahtumassa. Ennen kuin mennään kuorrutukseen, niin tehdään kuitenkin lyhyt yhteenveto alkuviikon muista aktiviteeteista.

Maanantain ohjelmassa oli palauttelua ja kävin vain seuran uimatreeneissä. Tiistaina hölkkäilin Horhan harjulle tsekkaamaan maaston lumitilannetta (silloin sitä vielä riitti) ja kevyen lenkin lomaan otin pienen rapputreenin Horhan portaissa (9x ylös). Tulihan siitä sitten yhteensä vähän reilu 1h20min tossuliikuntaa. Keskiviikko meni "lepäillessä": kaadoin pihalta yhden vanhan pihlajan ja jatkoin maanantaina kaadetun orapihlaja-aidan jälkisiivoilua. Ei ollut aivan lepopäivä, mutta pihahommat tuli tehtyä eikä niitä enää jäänyt viikonlopulle. Torstaina oli toinen T10 -treeni, jossa ohjelmassa oli tupladuathlon: 3km juoksu + 9km pyöräily toistettiin kolme kertaa nousevalla teholla. Sen jälkeen mentiin Nokian uimahalliin, jossa ohjelmassa oli 1h märkäpuku-uintia. Eka kerta märkäpuvulla altaassa tänä vuonna ja tunnin jälkeen oli melko kypsä olo ...todella kuuma siis, ei mitenkään treeneihin kypsähtänyt. Tässä treenissä tuli muuten uitua elämäni nopein satanen: 1:30 pintaan mentiin ja lättäreillä jopa alle 1:20. Torstaille tuli yhteensä 2.5h varsin tehokasta settiä, joten perjantaina oli syytä palautella kevyen kuntopiirin ja venyttelyn sekä iltauinnin parissa. Lauantaina menin maantieyhteislenkille (vajaa 3h kevyttä), jonka päälle melko reipas 2.5km tossuilla. Olin siis erittäin hyvin valmistautunut sunnuntain juoksuun, mutta samanlaista kommenttia alkuviikon rasituksesta kuului myös parin kaverin suusta siinä lähtöä odotellessa.

Sunnuntain ilma oli kutakuinkin niin hyvä kuin huhtikuun lopulla voi olla: aurinkoa, kohtalaista tuulta ja lämpötila +12°C tuntumassa jo puoliltapäivin. Juoksun ennakosuunnitelma oli sellainen, että paukusta irti ja kärjen perässä ekat pari...kolme kilsaa aavistuksen liian kovaa, sitten vähän kevennystä isoimpiin nousuihin ja näkötornin jälkeen rullaillen maaliin. Aikatavoitetta en varsinaisesti ollut asettanut, mutta ajatuksena oli juosta reipas vk2-treeni. Viime viikkojen juoksutreenien pohjalta arvelin, että tuolla vaativalla reitillä se tarkoittaisi minulle ehkä noin 4:30min/km keskivauhtia. Ja sitten toteuttamaan... Alku tuli mentyä vähän liian kovaa kuten pitikin. Katselin kuitenkin sykkeitä ja ne näyttivät heiluvan suurinpiirtein tavoitealueella, joten annoin mennä. Kilometrit 5-6 olivat kaikkein pahimmat; nousuissa veti aavistuksen liikaa hapoille ja palleasta pisti, joten vauhtia joutui hieman himmaamaan. Näkötornin ohituksen jälkeen totesin saman asian mihin kiinnitin huomiota jo alkumatkasta: nousuissa pysyy porukassa, mutta alamäissä juoksumiehet menee heittämällä ohi ja selät häviää horisonttiin. Ilmeisesti oma juoksutekniikka ei aivan vielä riitä tuohon reippaampaan (<<4min/km) vauhtiin. Tässä vaiheessa uskalsi jo (=pystyi vielä) hymyilemään paparazille:

Kiitokset haapikselle fotoista ja kannustuksesta matkan varrella! Matka kuitenkin jatkui ja hetken päästä meno oli jo aavistuksen tuskaisempaa. Tästä kuvasta mainiosti paistaa rentouden puute, kun katsoo käsien ja nyrkkien asentoa ....ja puhalletaan piiiitkään!

Jalassa oli muuten viime perjantaina kaupasta haetut uudet kisakenkäkandit: Adidas adiZero Boston 3:t. Nämä oli lauantain kirmaisulla ensikoeajossa ja tykkäsin sen verran paljon, että uskalsin ottaa heti kisaan käyttöön. Näistä tullee tämän kesän kisatossut:

Kohta matka olikin jo taittunut Eteläpuistoon asti ja alettiin olla sen verran lähellä maalia, että uskalsi aavistuksen nostaa tempoa. Kovin paljoa ei kuitenkaan ollut mistä nostaa, mutta kyllä tuossa sykekäyrässä selvästi havaittava nousujohteisuus viimeisellä kakkosella on. Kaikkiaan juoksu oli varsin onnistunut, eteni suunnitelman mukaan ja lopputuloskin miellytti: kuntosarjassa 23/176 sija. Jos nyt jotain parannettavaa keksii, niin se ettei alamäkeen saa pidettyä vauhtia jäi kaivelemaan. 

Juoksu lupailee hyvää kevään cooperia ajatellen. Nyt vain siihen pitää löytää uusi jänis, kun vakiojänekseni Haapis jänisti tästä hommasta. Menen kuulemma jo liian kovaa... vapaaehtoisia?

Palataanpa vielä tuohon otsikkoon... käsi pystyyn, joka voi sanoa ottaneensa juoksukilpailussa Mårten Boström:in päänahan? Minä tein sen tänään :D