Kisapäivän aatto
Lauantai-iltana ajelin Aulangolle hakemaan osallistujan kisapaketin, jossa oli uimalakki, numero, kuminauha, hakaneulat ja keskeiset ohjeet. Illalla järjestettiin myös kisainfo, johon kannatti osallistua. Samalla reissulla kun näki vaihtoalueen kartanon pihamaalla, pääsi kävelemään vaihtoreitit läpi ja löysi oman paikankin vaihtoalueelta. Vaihtoalue oli vartioitu läpi yön ja sinne oli mahdollisuus viedä pyörä ja muuta tavaraa jo lauantai-iltana. Pyörän sinne jätin, kun ajattelin sillä vähentäväni kisa-aamun säätämistä.
Kisa-aamu
Viime viikolla tulin miettineeksi kisa-aamun aikataulua ja logistiikkaa. Päädyin siihen, että peruin lauantain ja sunnuntain välisen majoituksen. Syynä oli ihan se, että aamupala olisi joka tapauksessa pitänyt herätä syömään jo noin klo 04:00 jotta se ehtii sulamaan ennen starttia. Sulatteluajan voi melkein mielummin istua autossa kuin odotella hotellilla. Ilta venyi aavistuksen kamojen säätämisen kanssa ja yöuni jäi katkonaiseksi - taisin nukkua peräti neljä tuntia ennen kuin kello pirautti @03:50 ja kehotti kävelemään kahvinkeittoon. Aamupala pakkoahtaen valmiiksi turpeaan kehoon, kahvia riittävästi naamariin ja kisavaatteet päälle.
Pullo vissyä kainaloon, loputkin kamat autoon ja nokka kohti motaria. Matkaan ei jostain syystä mennyt kuin 53 minuuttia, joten olin kisakeskuksessa hyvissä ajoin klo 06:00 kieppeillä ja sain auton aivan kisakeskuksen ytimeen. Siitä sitten loput kamat vaihtoalueelle, ilmanpaineiden tsekkaus ja ihmettelyä. Tavaroita tuli hermostuksissaan säädettyä kolmanteenkin kertaan kunnes kello alkoi näyttää 06:45 ja oli aika kiskaista märkäpukua päälle. Kävellen rantaan ja veteen testaamaan uimalasien tiiveyttä. Vesi oli lämmintä, peräti +24°C. Eli periaatteessa ei enää olisi saanut käyttää märkäpukua, mutta kisan tuomaristo oli tämän päättänyt sallia. Syynä oli se, että järvessä oli viikkoa aikaisemmin ollut vähän sinilevää ja haluttiin välttää mahdollisia levän aiheuttamia iho-oireita. Ja onhan tuo puku pitkällä matkalla järvessä jo turvallisuusvarustekin.
Sääennustus lupasi kohtalaista keliä: puolipilvistä, koillisenpuoleista tuulta 4-6 m/s, ja lämpöä +23°C. Hikinen urakka olisi siis edessä!
Uinti
Lähtö oli tasan klo 07:00 ja starttasin uintiin kaikessa rauhassa. Taisinpa myös vilahtaa Urheiluruudun kuvamateriaalissa siinä lähtöpoijun oikealla puolella! Ainakin minulla oli mintun värinen uimalakki ja mustanpuhuva kumipuku siinä noin sadan muun samoin pukeutuneen joukossa. Melko hyvin oli viivalla porukkaa lähestyvistä EM-kisoista huolimatta.
Annoin kärjen lähteä vetämään ja keskityin vain ja ainoastaan omaan tekemiseen. Ensimmäinen poiju näytti olevan suhteettoman kaukana, enkä olisi sitä varmaankaan edes nähnyt ilman piilolinssejä, mutta olihan tämmöinen matka jo treeneissä taitettu... Ensimmäisen kierroksen jälkeen vilkaisin kelloa, vähän reilu 20 minuuttia eli mentiin ihan tavoiteaikataulussa. Kierrosten välissä tultiin niin lähelle rantaa, että oli pakko kävellä muutamat askeleet rantapoijun ympäri. Samalla oli myös mahdollisuus poimia vettä tai urheilujuomaa, jonka käytin hyväkseni toisen kierroksen jälkeen.
Puoliväli taitettu ja kello näytti noin 42 minuuttia. Takaisin veteen ja suunta kohti Meripelastuksen alusta - se kun oli kauimmaisen poijun lähellä ja siitä sai paremman suuntiman kuin poijusta. Nyt uinti alkoi jo tylsistyttämään ja mielessä kävi Nokian hallin altaassa vietetyt tunnit.
...käsi rentona ylös ja eteen, liuku, vartalon kierto, veto ja pieni tasapainottava potku, happea oikealta, ja saman toisto...
vaihteeksi happea vasemmalta, kun sen kerran opin talven aikana. Aaltoa ei pahemmin ollut, joten oli aivan sama kummalta puolelta happea veteli. Ihan helppoa, mutta vauhtia pitäisi vaan saada lisää. Kärki meni menojaan, puolimatkan nopeimmatkin ohittivat, mutta silti jatkoin aivan omalla vauhdilla. Kolmannella kierroksella alkoi olemaan pientä pisuhädän tuntua, mutta pilssin pumppaaminen järveen ei luonnistunut. Mahtoiko johtua ujostelusta tai kohteliaisuudesta ympärillä olevia muita uimareita kohtaan, kun treeneissä homma on onnistunut uinnin keskeytymättä.
Viimeinen kierros ja järvessä alkoi väki harvenemaan. Oli hyvin tilaa uida, mutta suunnistamiseen piti kiinnittää enemmän huomiota. Vilkaisinpa välillä taaksepäinkin ja totesin, että vaikka uin hitaasti, niin kyllä sitä melko iso joukko hitaampiakin vielä oli. Kello näytti noin 1h25 kun nousin vedestä, parin minuutin kävely ylös kohti vaihtoaluetta ja kisakello otti ylhäällä uintiajaksi 01:27. Vieläkään ei ollut mikään kiire.
Jälkeenpäin kuulin kisajärjestäjien suunnalta, että uinti oli ilmeisesti aavistuksen ylipitkä. Ei se mitään - itse uin joka tapauksessa muutaman sata metriä siihen päälle ekstaa, kun aina välillä huomasin suuntaavani kohti ulappaa tai kaislikkoa, kun olisi pitänyt luovia seuraavalle poijulle. Että melko lähelle taisin kuitenkin mennä sitä 20min/km vauhtia.
T1 ja Pyöräily
Ensimmäisessä vaihdossa paloi aikaa paitsi siirtymään rannasta vaihtoalueelle, mutta myös ylimääräiseen säätämiseen. Ensimmäinen yllätys vaihtoalueella oli, että jalat olivat älyttömän roskaiset ja niitä piti puhdistaa kun ei huvittanut hommata rakkoja sukkiin jäävän hiekan takia. Onneksi olin varannut ylimääräisen pyyhkeen kisakassiin. Jalkoja putsaillessa, rasvaillessa ja sukkia pukiessa sitten menikin aikaa ihan kiitettävästi. Kokeneemmilla näytti olevan vesivati vaihtopaikan vieressä, joten he sai sai varmaan jalat melko nopsaan putsattua. Jälkeenpäin tajusin, että olisin voinut käyttää juomapullon vettä samaan tarkoitukseen, kun en siitä nauttinut kuin pari kulausta. Kengät jalkaan, kypärä ja lasit päähän, geelit ja patukat taskuun, numero vyötäisille ja aurinkorasvaa hartioihin. Joo, pakko rasvata, kun olen varsin herkkänahkainen ja päivästä oli luvattu melko aurinkoista. Olin varmaan melko huvittava näky lähtiessä, kun käsivarret kiilteli valkoisen rasvakerroksen peitossa. Eihän se tietysti kosteannihkeään ihoon imeytynyt...
Pyöräilyyn lähtiessä vaihtoalueella alkoi jo olemaan hiljaista, mutta kyllä siellä vielä joitakin pyöriä oli. Aloitin pyöräosuuden rauhallisesti, mutta ekan kierroksen (45 km) aikana taisin ohittaa parikymmentä selkää. Näistä toki osa oli puolimatkalaisia. Koitin pitää ajon kevyenä; silti sykkeet olivat aavistuksen yläkanttiin vauhtiin nähden. Osa selittyy uinti-pyöräily siirtymävaiheella ja osa kierroksen alkupuoliskon vastatuulella. Ruokaa aloin pistelemään tuulensuojaan noin 15 minuutin ajon jälkeen aloittaen Power Bar -geelillä (nämä tuntuvat itselleni uppoavan). Toisen kierroksen alussa vaihdoin vesipullon täyteen ja jatkoin matkaa. Yhä kaikessa rauhassa vaikka ensimmäinen kierros oli noin 5 minuuttia suunniteltua hitaampi. Toisella kierroksella vastaantulevien selkien määrä harveni ja ajoin jopa hetken yhden kaverin peesissä, kuitenkin koittaen noudattaa 10m sääntöä ja vältellen jäähypenkkiä. Tässä kohtaa sykkeet lähti selvästi laskemaan, joten ilmeisesti peesi auttoi tai sitten vain vauhti laski hieman.
Nyt on kuitenkin aivan pakko pyytää anteeksi ja tehdä hyvityslupaus.
Rakas, annathan anteeksi että pienessä mielenhäiriössä hetken mietin pissaavani päällesi vauhdista. En onneksi siihen pystynyt, mutta hyvitykseksi lupaan vahata runkosi jälleen kerran uudenkiiltäväksi.Pilssissä oli siis yhä nestettä ja toisen kierroksen puolivälin jälkeen oli kertakaikkiaan pakko pitää tyhjennystauko, kun ajopissa ei luonnistunut. Tekipä kuitenkin hyvää yhdessä kofeiinigeelin kanssa ja matkaan tuli uutta virtaa. Toisen kierroksen loppupuolella hanurissa alkoi tuntumaan pientä ohuen triathlon -housun hankausta. Kaikesta siitä sinne tungetusta vaseliinista huolimatta. Koitin sulkea tämän häiriön pois mielestä ja koitin hakea hieman erilaista asentoa satulan päällä.
Kolmannen kierroksen alussa vaihdoin telineisiin uudet urheilujuomapullot ja jatkoin matkaa. Kisakeskuksen ympärillä riitti ihmisiä ja kivasti porukka jaksoi kannustaa kaikkia meitä itseämme kiusaavia. Edessä oli kuitenkin taas melko yksinäinen 45 km, mutta pyöräosuus oli silti jo puolivälin paremmalla puolella. Kolmannen kierroksen alkupuolella katselin kelloa ja totesin, ettei tänään taida tulla 11h alitusta. Tuuli oli voimistumassa koko ajan ja pyöräily muuttui päivän mittaan yhä raskaammaksi. Päätin jatkaa sykeohjatusti sellaista vauhtia, että ajaminen tuntuu helpolta. Uskoin vielä kiittäväni tätä järkevyyttä juoksuvaiheessa. Aikataululaskenta kuitenkin keskeytyi ohjaamossa syttyneeseen varoitusvaloon! Reisissä tuntui pientä kivistystä ja oli taas pisuhätä. Mitä ihmettä! Alle tunti sitten edellinen stoppi ja nyt jo taas pyydettiin pysähtymään. Reisien tuntemukset ja nesteiden läpivirtaus sai miettimään suolatasapainoa ja päädyin samoin tein vetämään pari suolatablettia. Pisutauon sain sinniteltyä neljännelle kierrokselle, jolla otin vielä suola- ja magnesiumtabut. Ne tuntuivat auttavan jalkoihin. Hanuri ilmeisesti turtui jossain kolmannen ja neljännen kierroksen aikana, kun häiritsevä hiertämistunnekin katosi. Tai sitten vain aloin jo leijua endorfiinipilvessä. Viimeisen kierroksen jälkimmäinen puolikas kruisailtiin tukevaan myötäiseen. Silti kaikesta fiilistelystä huolimatta koitin pitää tehot kurissa. Kiinteän ruuan syömisen lopetin noin ½h ennen vaihtoon tuloa, jotta vatsa ei olisi turpea juoksuun lähtiessä. Fillariosuuden nettoajaksi parin tauon kera tuli 5h43, joten kovin kauaksi ei kaavaillusta 5h30 ajoajasta kuitenkaan jääty.
T2 ja Juoksu
Jos T1 meni puttaillessa, niin T2:een olen jo varsin tyytyväinen. Oma kello näytti vaihtoajaksi vajaa 1.5 minuuttia sisältäen siirtymän asfalttitieltä vaihtoalueelle. Vaimo totesi jälkeenpäin etten kovin kauaa siellä viipynyt. Olisi vähän enemmän rauhassa voinut mennä, sillä geelit sain taskuun mutta suolatabupussi putosi käsistä kassin viereen. Tämän huomasin jo muutaman kilsan juoksun jälkeen, mutten mennyt takaisin niitä hakemaan. Seuraavalla kerralla suolatabletit roikkuu numeron kuminauhassa...
Juoksuun lähtiessä olin hyvillä mielin ja huikkasin rantaa kohti käveleville turisteille "enää maratoni jäljellä". Sain yhtä älykkäitä vastauksia, jotka jollain tapaa liittyivät maratonin matkan vähättelyyn. Saattoi olla, että piilomerkityskin niillä oli.
Niin, rajusti yksinkertaistaen enää rinnettä alas ja vielä pieni juoksulenkki järven rannassa. Tämäkin osuus oli neljä kierrosta, joista ensimmäinen vähän pidempi, toinen ja kolmas tasapitkät sekä viimeinen lyhin. Varsinaista vauhtitavoitetta ei ollut, eikä myöskään vauhdin mittaamiseen tarvittavaa elektroniikkaa. Lähdin melko varovasti liikkeelle koittaen edetä mahdollisimman helpolta tuntuvaa vauhtia. Jalat oli alkuun varsin jäykät, mutta ehkä vähän vetreytyivät muutaman kilometrin jälkeen. Vilkaisin sykemittariin ja totesin, että sekä hetkellinen syke että juoksun keskisyke olivat juuri aerobisen kynnyksen tuntumassa. Vaikutti vallan sopivalta vauhdilta aloittaa. Eka 9 km taittui ajassa noin 53 minuuttia, sisältäen yhden pilssipumppauksen pusikkoon, ja puoliväliin asti mentiin karvan alle 6min/km. Kuvassa ensimmäinen kierros ja vähän reilu tunti täyttymässä - kevyttä menoa!
Noin tunnin jälkeen informaatiokeskukseen alkoi tulla ensimmäisiä indikaatioita juoksun aiheuttamista ongelmista; nesteet tuntuivat hölskyvän vatsalaukussa ja olosta oli kehittymässä epämiellyttävä. Lisäksi metaanitehtaalta tuli ilmoituksia prosessin käynnistämisesta ja siellä suunnalla kärsittiin ilmeisestä ylituotannosta. Ihmekös tuo, kun tässä vaiheessa tuulensuojaan oli jo mennyt jokunen geeli ja patukka muna-asennossa ajellessa. Mietin hetken mitä teen, kun sain hyvän tekosyyn kävellä. Ei, en kävellyt, mutta päätin nokkelana kaverina kokeilla kiinteää ruokaa. Toisella kierroksella otin neljällä huoltopisteellä banaaninpuolikkaan ja kas - vatsan hölskyminen asettui mutta sain tilalle pientä pistosta. Ilmeisesti ei kannattanut syödä enempää.
Kolmas kierros oli henkisesti kaikkein vaikein ja se kului oikeastaan itseä vastaan taistellessa
...kävelen/en kävele, kävelen/en kävele, kävelen vain vähän seuraavasta huollosta/juoksen niin pitkään kuin vain pystyn... En pystynyt päättämään, joten kolmas kierros meni kokonaan hölkötellessä. Mieleen tuli kevään kaikki juoksutekniikkatreenit ja niitä kertaillen matka eteni
...lantio eteen, leuka ylös, kevyt askel ja rennot kädet... Matka jatkui huoltopisteeltä huoltopisteelle -taktiikalla. Jotta menossa olisi vaihtelua join urheilujuomaa ja vettä tai kolaa. Ja söin pari suolakurkkuakin aina silloin tällöin. Aina kuitenkin huoltopisteen jälkeen matka jatkui juosten. Maali oli hotellin edustalla ja tällä alueella oli koko juoksun ajan paljon kannustajia. Siinä ei käynyt mielessäkään kävely niin pitkään kun pystyy vähänkin hölkkäämään.
Viimeinen kierros lähdössä ja enää vähän päälle tunti. Kyllä se jaksetaan vaikka kontata! Tasaisen tuskainen meno jatkui yhä jäykistyvin jaloin aina viimeisen 6 km kiemuralle asti. Tuo viimeinen kuutonen alkoi jo mennä fiilistellen maaliinpääsyä. Loppusuora ja vika kilsa... kello näytti ettei kannata koittaa repiä alle 11½h sillä turhat krampit juoksun loppuvaiheessa voisivat pitkittää palautumista päivillä. Omaa tasaista tahtia, vauhtia aivan aavistuksen kiristäen maalisuoralle. Maalivaate, kädet ilmaan ja se oli siinä. Ruoholle keräilemään ja nauttimaan hetkestä. Triathlonvaimo meni hakemaan kolaa. Maalisuoralla oli näköjään oma kirittäjäkin peesissä, mutta tajunnan tilaa kuvaa se, että tämän huomasin vasta valokuvista. Juoksuun meni noin 4h15 eli ei aivan syntynyt uutta maratonin ennätystä (3h57 vuodelta 2008).
Tulos
Kokonaisaika 11h32 meni aivan ennusteeseen, mutta yllättäen päädyin peräti M40 SM-sarjan 4. sijalle. Kovimmat nimet loistivat poissaolollaan, mutta kisat toki käydään aina osallistujien, ei tilastotulosten, välillä. M40 -sarjassa starttasi kahdeksan, joista yksi jätti leikin kesken. Muutenkin oli melko vähän keskeyttäneitä suhteellisen rankasta kelistä huolimatta. Sitkeätä porukkaa nuo triathlonistit!
Ravinto
Ravintoa sanotaan ironman:in neljänneksi lajiksi, mikä on melko osuvasti sanottu. Homman voi sössiä melko monella tavalla, mutta ruoka- ja nestehuolto on yksi niistä todennäköisimmistä. Väittäisin että minulla on keskimääräistä insinööriä paremmat tiedot urheiluravitsemuksesta, mutta onneksi ystäväpiiristä löytyy kaveri joka tietää sitten ne loputkin asiat. Kyllähän meiltä se minun päivän ravintosuunnitelma sitten syntyi melko sutjakasti. Alustava pläni oli valmiina jo toukokuun lopulla ja sitä testailtiin pariinkin otteeseen: ensin kesäkuun puolivälissä Pirkan pyöräilyssä ja toisen kerran heinäkuun alussa Tahkolla. Hyvältä vaikutti. Tässä ne sitten on, minun ironman-eväät:
Kisaa edeltävällä viikolla tein hyväksi todetun hiilaritankkauksen. Jostain syystä tankkausjuomat ei pahemmin maistu enää nykyään, joten kävin keskiviikkoaamuna hakemassa lähileipomosta perinteisen pullapitkon. Muuten sitten vetelin normisapuskaa, mitä nyt lauantaina jätin lähes kaiken kuitupitoisen lautaselta pois. Eipä tämä tankkaus kuitenkaan mennyt aivan putkeen, kun pullasta jäi noin viidennes syömättä. Vissyä ja vettä kului litratolkulla ja lauantai-iltana olo oli melkoisen turpea.
Kisapäivän sunnitelma oli lyhykäisyydessään sellainen, että uintiin startataan täysillä neste- ja energiavarastoilla eikä uinnin aikana syödä. Syömisen pääosa oli tarkoitus tehdä fillarin satulassa ja juoksussa sitten edetä enemmän geeli- ja nestepainotteisella linjalla. Tekniikkanörttinä ajastin sykemittarin muistuttamaan syömisestä aina 20 minuutin välein ja tämä toimi vallan mainiosti pyöräosuudella. Aina kellon kilahtaessa söin vuorotellen (energia/proteiini)patukkaa tai geeliä. Ruokajuomana tykkään nauttia vettä, joten aina ruokailujen puolivälissä kiskaisin muutaman huikan urheilujuomaa. Tuntui, että koko ajan sai olla syömässä tai juomassa, joten tuo kellon hälytys oli enemmän kuin paikallaan. Olin varannut käyttämäni valmistajan urheilujuomapullot pyöräilyn huoltoalueelle ajatuksena vaihtaa kaksi pulloa täysiin osuuden puolivälissä ja järjestäjien lentävästä huollosta poimin vesipulloja aina tarpeen mukaan. Juoksussa ei ollut omaa huoltoa, vaan ajattelin luottaa järjestäjien tarjoamuksiin. Jokaisella juoksun huoltopisteellä menikin urheilujuomaa, vettä tai kolaa. Joillakin pariakin makua. Tässä vaiheessa matka eteni autopilotti päällä ja juoma valittiin enemmän tai vähemmän fiiliksen mukaan - aina niitä mitkä ensimmäisenä tulivat mieleen.
Laskeskelin että päivän aikana meni (suurin piirtein) urheilujuomaa 4 litraa, vettä 3 litraa, kolaa 1 litra, energiageelejä 14 kpl, -patukoita 6 kpl, banaaneja 2 kpl ja muutama suolakurkku. Karkeasti laskien inputtia oli semmoinen 3500 kcal, kun taas Polar väitti päivän kulutukseksi 10500 kcal. Rasva-aineenvaihdunta taitaa toimia.
Dagen efter
Jo kisapäivän iltana pystyin kävelemään rappusia omin jaloin. H i t a a s t i, mutta pystyin kuitenkin. Seuraavana aamuna jalat olivat erittäin jäykät, käsivarsia ja hartioita särki sekä niska tuntui jumittavan. Vaikka illalla meni pari litraa vissyä, niin kroppa kärsi selvästi nestehukasta. Ruoka ei vieläkään maittanut, ei ollut yhtään nälkä. Pienellä pakkosyömisellä sapuskaa sai kuitenkin lapioitua tuulensuojaan eikä se aiheuttanut pahoinvointia tai muitakaan tuntemuksia. Aamulla leposyke oli taivaissa (58, normaalialue levänneenä <40), joten kroppa ilmeisesti kävi kierroksilla koko yön. Yllättävän pienillä vaurioilla kuitenkin taisin selvitä sillä jaloista ei löytynyt ensimmäistäkään rakkoa, hanuri on aavistuksen hellänä, muutaman varpaan kynsi vähän arka, ranteessa sykemittarin aiheuttama minimaalinen ihorikko ja kahdesta varsin yllättävästä paikasta löytyneet pienet hiertymät: kaulan sivulta ja toisesta kainalosta. Löytyipähän vaseliinille pari käyttökohdetta lisää.
"Swim 2.4 miles, bike 112 miles and run 26.2 miles. Brag for the rest of your life! "
Tämä kiteyttää melko hyvin ironman-matkan haasteellisuuden! Ironman on monelle haaste, jonka toteuttaminen voi vaatia vuosien työn. Se on kuitenkin samalla sellainen tavoite, jonka useimmat pystyvät saavuttamaan kunhan vain treenaavat riittävän pitkäjänteisesti ja toimivat kisapäivänä fiksusti. Matkan varrella yllätyin siitä kuinka rankka päivä oli henkisesti; ironman koittelee yhtälailla niin mielen kuin kropankin kestävyyttä. Oma matkani alkoi 2010 lokakuussa, kun raahauduin Kalevan uintikeskukseen tekniikkakurssin ensimmäiselle tunnille. Silloin ironman ei ollut vielä 2011 kalenterissa, vaan kaavailin lähinnä puolimatkalle osallistumista. Vuodenvaihteessa 2011 tavoitteita asettaessa kuitenkin päätin, että ironman-matkan läpäisy on tämän vuoden päätavoite. Kymmenen kuukauden jakso ja vähän päälle 500 treenitunnin työ sai ansaitsemansa kruunun. Kiitokset kaikille tutuille ja tuntemattomille kannustuksesta. Nyt voin kutsua itseäni triahtlonistiksi.
"Kisapäivä on juhlapäivä!" eräs vähän aikaa sitten Valkeakoskelle muuttanut puolituttu maastopyöräilijä tapaa sanoa. Triathlonissa kisapäivä on kakun kuorrutus ja triathlonistin täytyy tykätä treenaamisesta. Itse ajattelin tehdä loppuvuodenkin sitä mistä tykkään, mutta nyt teräsmiehen on ensin aika levätä, vetää hetki henkeä ja vasta sitten laittaa kalenteriin loppuvuoden menot.
PS. Rouva sai samalla myös kyseenalaisen arvonimen
triathlonvaimo, muttei tainnut vielä ymmärtää mihin siinä ryhtyi. Ehkäpä hän viimeistään ensi vuonna tajuaa?
Kuukauden positiivisina asioina esiin nousee kohtalaisen mukava kokonaistuntimäärä, monipuolisuus ja erityisesti juoksumäärä. Kuntosalilla on näköjään myös tullut käytyä. Uintimäärä on harmillisesti vain ~3h, mutta tälle löytyy parikin ilmeistä syytä. Ensinnäkin marraskuussa tuli uitua melko reilusti ja toisekseen joulukuussa halli oli kiinni muutamana uintivuorona. Jokusen uintivuoron skippasin myös puolitukkoisen olon takia, sillä mikään ei ole niin ikävää kuin maata altaassa vaakatasossa korvakäytävät ja nenä tukossa. Jostain kuitenkin pitää seuraavaksi löytää inspiraatiota tuijotella altaan pohjakaakeleita.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tämä vuosi näyttää loppuvan kesken! Kyllä ei vuosi voisi olla vähän pidempi meillä Hämeessä.
