Hermostunutta tepastelua

Kauden päätavoite, Pajulahden täydenmatkan SM-kisa, on nyt takanapäin. Eilen kisan kuluessa oli hyvää aikaa pohtia elämän perustotuuksia ja tällekin tekstille mielessä oli monta vaihtoehtoista otsikkoa kuten "Kisaraportti" tai "Ennätysjahdissa" tai kisan viimeisimmän kolmetuntisen suosikki "Ei enää ikinä". Päädyin kuitenkin kisaa edeltävien päivien tunnemia parhaiten kuvaavaan valintaan. Odottavan aika kun on aina pitkä.

Olin varannut majoituksen Pajulahdesta hyvissä ajoin, jo tammikuun kieppeillä. Autoiltiin triathlonvaimon kanssa kisapaikalle perjantaina vähän ennen klo 17 kisainfoa ja meidän huone olikin uinnin starttipaikan viereisessä rakennuksessa aivan rannalla, mikä helpotti kisa-aamun logistiikkasäätöä. Infon jälkeen mentiin Pajulahden ravintolaan syömään ja pyöräreitille katsomaan huoltopisteitä. Samalla tsekattiin uudistuneen vaihtoalueen järjestelyt ja lukittiin juoksuhuollon paikka siihen kentän kulmalle. Takaisin hotellihuoneeseen sekoittelemaan urheilujuomia ja tankkaamaan pyörän ruokapussukkaa. Yö meni perinteisissä merkeissä huonoilla unilla hermostuneena pyöriessä, mutta heräsin yllättävän virkeänä klo 4:45 kaikkien kellojen pärähtäessä soimaan samaan aikaan. Kisa-aamu valkeni viileänä (noin +6°C) ja kirkkaana. Veden lämpötila oli kuulemma noin +17°C ja aamulla Iso-Kukkasen päällä leijui maaginen usvaverho.

Kävin viemässä pyörän tyhjälle vaihtoalueelle hyvissä ajoin klo 5:30 ja palasin takaisin hotellihuoneeseen. Pieni kuminauhajumppalämmittely ja märkäpukua päälle. Talsin rantaan noin 20min ennen starttia ja ehdin uimaan pienen kierroksen ennen starttia. Vesi tuntuikin yllätävän lämpimältä ja heti tiesi ettei sen suhteen tule mitään ongelmia. Otin oman paikan vasemmasta reunasta kaislikosta. Ja sitten mentiin.

Uinti lähti liikkeelle melko tavanomaisissa merkeissä. Ekalle käännölle asti happea oli turhan vähän, mutta sitten sain oman menon rauhoitettua mukavaksi. Ekan kierroksen loppu meni itsekseen uidessa, mutta toiselle kierrokselle löysin sopivavauhtisen peesipaikan. Tässä pysyin aina kolmannen kierroksen puolivälin kieppeille, jolloin kyseinen kaveri nosti selvästi vauhtia ja itselläni alkoi olla vaikeuksia pysyä perässä. Tässä mennään toisen kierroksen loppua porukan toisena:

Kolmannen kierroksen lopulla orastava paine alavatsassa sanoi, että voisi olla fiksumpaa rauhoittaa menoa, rentoutua ja pumpata pilssi tyhjäksi ennen pyörävaihtoon menoa. Se sitten onnistuikin hyvin. Uintiaika rannalle noustessa näytti noin 1h6min eli 6min parannus vuoden takaiseen. Jopa vähän paremmin kuin odottelin. Taisin olla kisan 14. nopeimpana pois järvestä, joten uinti oli enemmänkin kuin tyydyttävän hyvä.

Pyöräosuudelle lähdin suoraan kisa-asussa ilman ylimääräisiä lämmittimiä. Ensimmäisen puolituntisen oli välillä viileää, muttei varsinaisesti kylmä. Kisajännitys pitää mulla lämmöt päällä hyvin. Pyöräily lähti liikkeelle mukavasti ja kierrokselle siirtymällä ohitin kolme kaveria yhden mennessä minusta ohi. Alku oli helppoa ja kivaa ajoa aina toisen kierroksen puolivälin omalle huollolle asti, jonka jälkeen reidet alkoivat ilmoittelemaan ettei kaikki ole ihan OK tänään. Vähän ennen pyöräilyn puoliväliä tein tietoisen päätöksen hidastaa vauhtia, jotta saisin sykkeet alas ja jotta reidet ei palaisi aivan puhki ennen aikojaan. Kolmannen kierroksen loppupuolella pidin pisutauon ja vähän sen jälkeen Paavo meni viimeinkin ohi ja totesin ettei kannata edes yrittää pysyä (sääntöjen mukaisessa) peesissä. Ehdin jo pariin kertaan miettimään, että joko Paavolla oli todella hyvä uinti taikka sitten se oli melkoinen alisuoritus. Itselleni alkoi samalla olla yhä enemmän selvää, että oma päivä ei ole se paras mahdollinen. Olin ilmeisesti sen verran hyvissä asemissa uinnin jälkeen, että pyöräilyn sain ajella kutakuinkin yksin. Joitakin hitaampia ohittelin kierroksella, mutta muuten oli paljon omaa rauhaa. Eipä ollut pelkoa peesisakoista tänä vuonna, kun ei ollut ketään, jota peesata. Ravinto- ja juomahuolto meni täysin suunnitelman mukaan - triathlonvaimolle pidetty 5min pikakurssi edellisenä iltana meni perille ja pullot napsahtivat hienosti käteen vauhdista. Energia- ja nestetasapaino tuntui muutenkin hyvältä. Pyöräilyosuuden jälkeen siirtymä takaisin Pajulahteen oli melkoista vääntämistä; ylämäkeä ja vastatuulta, mitkä söivät vauhdin aika tehokkaasti.

T2 meni hyvin ja vietin siinä vain 44 sekuntia. Etureidet oli jäykät, mutta elättelin toiveita että ne alkaisivat toimia juoksun lähtiessä liikkeelle. Koitin kuitenkin lähteä juoksuun melko maltillisesti jotta välttyisin krampeilta (mihin tuo jalkojen jäykkyys monasti johtaa), mutta eka kierros meni yhdestä pisutauosta huolimatta 42min kieppeille. Jalat tuntuivat jopa pienen hetken hyviltä, mutta toisen kierroksen menomatkalla homma romahti totaalisesti. Ja jo paluumatkalla kävelin isoimmat nousut. Kroppaa särki niin paljon, että kolmannelle kierrokselle lähtiessä vedin pari nopeavaikutteista särkylääkettä. Samalla vaihdoin geelit glukoositabletteihin, kun geelien nieleminen ei enää tuntunut mielekkäältä. Juomaa meni ihan suunnitelman mukaan ja hetkittäin tuntui että se jäi hölskymään mahaan. Kolmas juoksukierros olikin todella vaikea. Vaikka oma kisa näytti menevän odotuksiini nähden heikosti, niin päätin kuitenkin etten lähtenyt Nastolaan keskeyttämään. Taisinpa todeta siinä stadionillä ääneenkin mielessä pyörineen ajatuksen "niin pitkään jatketaan kunnes vintiltä sammuu valot". Siitähän ironmanissä on kyse pahimmillaan (lue: parhaimillaan). Energiaa piisasi, glukoositabut toimi ja aloin muutenkin viettämään huoltopisteillä enemmän aikaa. Löysin banaania ja suklaatakin. Kaikki meni, mutta reidet ei toimineet. Neljännellä kierroksella homma alkoi sen verran helpottamaan, että pystyin juoksemaan tasaiset osuudet sekä alamaäet (varovasti tosin). Viides kierros meni samassa usvassa ihmetellen sitä, että tasaisella etenin helposti 5min/km vauhtia. Ei tämä ollut ihan sitä mitä halusin, mutta tähän oli tyytyminen. Maalisuoralle tullessa olin tyytyväinen siihen, etten keskeytänyt vaikka sitä harkitsin enemmän kuin kahdella aikaisemmalla täysmatkalla yhteensä.

Mikä sitten meni pieleen? Totuudenmukainen vastaus on, että en tiedä, mutta reidet olivat eilen jäykät ja voimattomat. Kunto on ollut kohdallaan ja valmistautuminen sujui ihan suunnitelman mukaan, kuten myös kisan aikainen syöminen ja juominen. Missään vaiheessa ei ollut sellainen tunne, että energia tai neste olisi lopussa. Tai että suolatasapaino heittäisi. Ainoa meriselitys mitä olen keksinyt on, että perjantai-iltana nenä oli jonkin verran tukossa ja kisan jälkeen kurkku kipeä. Mitä ilmeisimmin perheessä kiertänyt lievä virusinfektio otti minut uhrikseen juuri kisan alla. Ei niin, että olisin tullut kunnolla kipeäksi, mutta niin että se tuntui kisapäivän suorituskyvyssä. Sen kuitenkin tiedän, että eilinen oli iso voitto henkisesti ja tätä Finisher -paitaa tulen käyttämään erityisen ylpeänä:

Niin, kaikista vaikeuksista huolimatta tein uuden ironman ennätykseni, joka kirjataan nyt luvuin 10h37min13s. Tarkoittaa, että viime vuoden aika parani ruhtinaalliset 6s.

Ei enää ikinä? Noh, muotoillaan tämä nyt niin, että vannomatta paras :)